Ollaanpa nyt rehellisiä.

Olla rehellinen itselleen. Jumalauta, että se on vaikeaa.

Olen niin tottunut mielistelemään ja kaunistelemaan asioita, että välillä tuntuu kuin tarpoisin tahmeassa kiisselissä joka vain velloo ja venyy varpaiden välissä.

Tämän palstan suhteenkin ajattelen, että no niin, nyt kyllä pitäisi kirjoittaa silleen kivasti ja viihdyttävästi jos vaikka joku saattuu tätä lukemaan, kauheata jos vaikka joku onkin sitä mieltä että voi vittu mitä tylsää paskaa. Vaikka nimenomaan aloitin tämän siksi että voisin suoltaa sisuksistani juuri sitä mitä sieltä milloinkin sattuu tulemaan. Olla kerrankin oikeasti rehellinen itselleni.

En kirjoita omalla nimelläni enkä naamallani, mutta sensuroin silti itseäni.

VMP. Aarrgh.

Terapiassakin olen saanut itseni kiinni siitä, että yritän kaunistella asioita. Kai se on hyvä juttu, että tajuan sen kuitenkin itse. Voin yrittää tehdä sille jotain, eikäkö…

Minä voin tehdä sille jotain.