Ystävä erosi hiljattain pitkäaikaisesta avomiehestään. Syitä oli monta, kuten aina, mutta yksi tärkeimmistä oli miehen ajautuminen vuosi sitten vieraaseen petiin.

Tai ei oikeastaan edes se, että hän petti, vaan se, ettei kertonut siitä puolisolleen itse. Tapaus oli sattunut suttuisilla jatkoilla, joilla oli ollut läsnä pariskunnan yhteisiä ystäviä, joiden suusta asia paljon myöhemmin kantautui ystäväni korviin.

Pahinta oli siis nöyryytys.

Se, että kaikki muut olivat tienneet ensin.

Toinen ystävä taas muisteli ex-miestään, jolle vauva-arki kahden pienen kaksostytön isänä ja umpiuupuneen vaimon aviomiehenä oli ollut liikaa. Tämä oli hakenut lohtua naispuolisen kollegansa avoimesta sylistä.

Ja tunnustanut kaiken heti.

”Millä helvetin oikeudella se niin teki, oksensi syyllisyytensä ja pahan olonsa mun niskaani? Mä en tehnyt sillä tiedolla yhtään mitään.”

Niin.

Kannattaako se?