Otan viinilasista hörpyn, nojaudun taaksepäin. Minä kuuntelen.

Olen nähnyt tämän niin monta kertaa. Tässä minä olen, minä ja minun korvani. Niistähän sinä lähinnä olet kiinnostunut? Sen kun puhut vaan, vuodatat ja avaudut kaikesta mitä mieleen tulee. Minä kuuntelen.

Ei sillä ole niin väliä, jos en saa sanottua mitään väliin. Sitten kun saan suunvuoron, niin asialistalla on yleensä siirrytty jo seuraavaan. Ei kun, ei mitään, sittenkään.

Joskus sinä pyydät anteeksi. Sori kun mä vaan näitä omiani höpöttelen, kohta varmaan tulee lasku perässä tästä terapiasessiosta.

Ehehe.

Hyvä idea.