Täytyy luopua, ajatella uudelleen itsensä ja muut.

Olen vieläkin jotenkin hämmentynyt tästä kaikesta. Että minä uskalsin avata suuni ja puhua.

Ehkä siksi en ole tuntenut vähään aikaan tarvetta kirjoittaa, tai sitten minua pelottaa että asioita tulee nyt liian kovalla vauhdilla ulos, että sitä tulvaa täytyy hillitä tai muuten… tai muuten mitä?

Mitä pahaa tässä muka voisi tapahtua? Solmut ja lukot aukeavat, hitaasti mutta kuitenkin, se on miljoona kertaa parempi asia kuin että ne jäisivät kiinni, painaisivat raskaina ja ruosteisina, tunkkaisina.

Mutta sieltä se tuli kuitenkin taas. Syyllisyys. Hei vaan hei, arvasinkin että tapaan sinut taas.

Mitä olet mennyt tekemään? Olet puhunut pahaa vanhemmistasi, läheisistäsi, työkavereistasi. Oletko oikeasti sitä mieltä että sinua on muka kohdeltu huonosti? Ryhdistäydy ja lopeta tuo itkeminen, sinunhan pitäisi olla reipas tyttö. Hyi sinua!

Ja sitten tulee terapeutti ja sanoo että kuule, sinulla on oikeus omiin tunteisiisi.

Eikä mikään ole pitkään aikaan tuntunut niin hyvältä.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *