Kirjoitettu itkunpuuskassa syyskuisena yönä 7.9.2013 iPhonen muistiinpanoihin.
Muistan koko loppuelämäni vuoden 2013, se vuosi kun rakastuin ekaa kertaa. Olin onnellisempi kuin koskaan. Asiat ei oo enää niinku sillon, mutta voisin minä hetkenä tahansa hypätä niihin valvottuihin arkiöihin facebookissa, chattaillen aamukuuteen perhosia mahanpohjassa.
Tää mystinen poika sai mun sukat pyöriin jalassa ja skippaamaan aamun ekat tunnit koulusta. Se oli erilainen ku muut. Ihan erilainen poika. Muistan ne helmikuiset yöt, jolloin karkasin kotoa. Livahdin muiden kuorsatessa pihalle -20 asteen pakkasessa tän pojan kyytiin, vaikka tiesin ettei siinä ollu mitään järkee. Meni useampi yö sen kyydissä. Ajettiin ilman päämäärää satojen kilsojen edestä samoja reittejä, juteltiin ja kuunneltiin Above & Beyondia. Kumpikaan ei tahtonut lähtä kotia nukkumaan, joten ajettiin niin pitkään, kuin oli mahdollista. Yks yö se vei mut lentokentälle, kiitoradan juureen katsomaan kun yölento laskeutuu auton katon yltä. Ei se lento sieltä sitten koskaan tullutkaan, mut se oli tosi romanttista. Ajettiin maanteillä niin lujaa, että mua ois pitäny pelottaa. Se paino kaasun pohjaan jäisillä teillä, mut mä luotin siihen täysin. Eräs ilta me ajettiin keskelle luistelukenttää ja laskettiin penkit. Kello oli kolme yöllä ja mä nukuin muutaman tunnin sen lähes tuntemattoman pojan vieressä. Edellen oli kylmä, varpaista lähti jo tunto, mutta en halunnut lähtä. Aamulla ois ollu koulua, mutta mulla ei ollu sen kanssa mihinkään kiire.
Oltiin ihan erilaisia, kuin päivä ja yö. Silti mä upposin siihen poikaan kokonaan. Pelkkä ajatus saa mut halkeen niistä öistä, jolloin pussailtiin kellon ympäri ja mä nukahdin sen kainaloon. Sen syli ja läheisyys oli koukuttavinta. Ja se tuoksu. Kylmät väreet hiipii mun ihoa pitkin kun haistan sen. En kuitenkaan muista enää sitä tuoksua. Ootteko huomannut että miehessä tuoksu on kaikkein huumaavinta? Se on kuin huumetta mulle. Sillä oli maailman ihanimmat kiiltävät nappisilmät millä se katto mua hymyillen silmiin, kun pötkötettiin pimeässä mun sängyllä. Kaikista ihanimmat suudelmat ja kosketukset. Se oli maailman suloisin, kun se kerran kesällä tuli meille, nukahti tuhisten mun viereen. Se oli aina väsynyt.
Nähtiin aina kahdestaan ja kukaan ei tiennyt meistä. Ei se haitannu mua, vaikka oisin voinutkin tahtoa enemmän. Mulle riitti, että sain edes olla sen lähellä. Istuttiin parvekkeella hiljaa kahdestaan imemässä röökiä, karattiin sen autolla ja tehtiin ihan hulluja juttuja yhdessä. Se oli oikee romanssi. Sen lempibiiseistä tuli aina mun lempibiisejä, ja ne biisit muistuttaa edelleen viiltävästi siitä pojasta ja niistä 9 kuukaudesta sen kanssa. Tunsin sen. Erillä lailla kuin sen kaverit, mutta luulen, että jopa paremmin. Se poika oli kovaa kuin jää, enkä onnistunut murtaan sitä jäätä, mutta mä pääsin sitä lähemmäs kuin kukaan muu. Se kerto mulle asioita, jotka ei kestä päivänvaloo. Ja mä kerroin sille asioita, mistä kukaan muu ei tiedä. Meidän juttu perustu täydelle luottamukselle.
Mun sydän jätti aina lyönnin välistä kun sain siltä viestin. Ihan aina. Mutta me myös riideltiin paljon, se sai mun tunteet ja järjen heittää sellaista häränpyllyä ettei oo ennen nähty. Tunteet veti aina järkeä turpaan, suorastaan hakkas. Silloin tajusin, että en ollut enää ihastunut vaan rakastunut.
Se poika sai mut itkemään satoja kertoja, mutta tykkäsin siitä liikaa ollakseni vihainen tai lopettaakseni koko touhun. Itken tätä tekstiäkin kirjoittaessa, mutta lupaan että tää on viimeinen kerta, kun itken tän pojan perään. Sillä pojalla ei ollu kaikki hyvin, se voi pahoin. Viimeiset kuukaudet ei ollu enää samanlaista, vaan mietin päivittäin, että olis vaan parempi antaa olla. Lopettaa se pelleilly ja jatkaa elämää. Ettiä itelleni se poika, joka tahtoo mua yhtä paljon ja on valmis antaa ittensä kokonaan mulle. Luottaan muhun, etten satuttais sitä. Lopettaminen tai sen harkitseminen ei kuitenkaa oo ollu mulle koskaan helppoo tän pojan kanssa, sillä oon siihen vitun kusessa. Rakastunut. Mä aion nyt jättää tän kaiken mun taakse, mutta sisällä palaa pieni toivo siitä, että se poika joskus haluis mut kokonaan itelleen. Ei pelkäis rakastaa, menneisyyden menetyksistä ja pettymyksistä huolimatta. Toivon, että se poika vois joskus olla mun hönö vielä.
