Valkea kevät

Stressaa. Ahdistaa. En mä oo tarpeeks hyvä.

Kun mun eteen löydään konseptipaperi, ja käsketään kirjoittaa 200 sanaa sosiaalisen median vaikutuksesta yhteiskunnassa puoleen tuntiin, mä meen ihan lukkoon. Tuijotan vieressä istuvaa tyttöä, jonka käsi syyhyää jo. En mä osaa, en mä tiiä mitä mun pitäis kirjoittaa. Aikaa on liian vähän ja sanarajat paukkuu, ennen kuin edes alkuun pääsen. Vaikka pitäishän mun osata, kirjoitinhan täydet pisteet ylppäreissä äidinkielen esseekokeesta, joka oli oikeesti mun mielestä ihan paska teksti. Kai mä jossain onnistuin. Vai oonkohan mä liian itsekriittinen? 

Tänä keväänä mun harteille kasaantuu hirveesti tiiliskiviä. Mulla pitäis olla paras. Uutisteksin rakenne, feature, reportaasi, mitä vittua? Musta tuntuu, etten oo koskaan osannu pukea ajatuksiani sanoiksi, vaikka mulla on paljonkin ajatuksia. Tietääks kukaan mitä meinaan? Surffailen demissä ja törmään mahtavaan argumentointiin, ja samalla hetkellä tajuun, etten ite ois osannu luoda noin rikasta tekstiä.

En ees haluu toimittajaksi. Mistä mä edes kirjottaisin? Ketä kiinnostaa? Osaan korkeintaan kirjoittaa ajatuksenvirtaa oman elämän kommelluksista, mutten siitä, miten politiikka on medioitunutta. Mun seuraava läksy, voi saatana. Silti olen hakemassa arvostettuun journalistikouluun, vaikka oikeesti haluan vaan Ikean viestintäpääliköksi.

Tänä keväänä oon yksin vieraassa kaupungissa. Päivät vaan luen ja painan outoja juttuja päähäni. Silti en vieläkään osaa kirjoittaa. Onkohan tää kaikki turhaa? Valintakokeessa kun pitää kuitenkin kirjoittaa. Siksi mä perustin tän blogin. Ehkä joskus opin kirjoittamaan yhtä hyvin kuin Sara Sieppi.