Koti Vietnamissa
Ensimmäiset kolme kuukautta Vietnamissa asuin sukelluskeskuksen yläkerran guest housessa, mikä niihin aikoihin oli ihan mukavaa. Olin vielä puoliksi backpacker-moodissa, joten pelkistetty ja huonokuntoinen huone ei haitannut. Sijainti oli myös mainio, sillä opiskelin ja tein töitä alakerran sukelluskeskuksessa, enkä uskaltanut vielä ajaa skootterilla, joten huone keskustassa kauppojen ja ravintoloiden lähellä oli kätevä. Kolmen kuukauden jälkeen lähdin kolmeksi kuukaudeksi Suomeen ja kun palasin takaisin Vietnamiin, muutin takaisin samaan huoneeseen sukelluskeskuksen yläkertaan. Tällä kertaa tämä asumisjärjestely ei kuitenkaan enää tuntunut niin kivalta. Huone oli todella huonossa kunnossa, seinät olivat homeessa ja kylpyhuoneen katossa oli kämmenen kokoinen reikä josta tiputteli kylmää vettä niskaan hampaita pestessä. Suurin syy muuttohaluun oli kuitenkin se, että tällä kertaa tiesin asuvani Vietnamissa pysyvämmin, mutta guesthousessa asuessa oli vaikea tuntea olevansa kotona. Aloin kaivata kotiasioita kuten pyykin pesua, sisustamista, siivousta ja ruuan laittoa, vaikka en koskaan ole ollutkaan mikään varsinainen kodinhengetär (entiset kämppikseni voivat vahvistaa tämän!).
Aloimme etsiä isoa yksiötä tai pientä kaksiota, mutta joko hintataso oli meidän palkoille aivan liian korkea tai sitten asunto oli homeinen betonikuutio. Pitkän ja tuloksettoman etsinnän jälkeen aloimme miettiä muuttoa Nguyenin perheen kotiin. Nguyenin koti on kaksi kerroksinen rivitalo, missä on keittiö, olohuone, kaksi kylpyhuonetta ja ennen muuttoamme neljä makuuhuonetta. Vietnamissa on tavallista, että monta sukupolvea asuu saman katon alla ja Nguyeninkin kodissa asuu äiti, poika, raskaana oleva (nyt jo synnyttänyt) sisko, veli ja veljen tyttöystävä. Kolme makuuhuonetta neljästä oli siis jo varattu ja vietnamilaisissa kodeissa yksi huone pitää aina varata Buddhalle, joten Nguyenin kodissa Buddha asutti talon isointa makuuhuonetta. Nguyen alkoi varovaisesti ehdotella äidilleen josko Buddha voisi muuttaa esimerkiksi olohuoneeseen tai käytävään, jotta me voisimme muutta ylimääräiseen huoneeseen, mutta vastaus oli jyrkkä ei, Buddha tarvitsee oman huoneen. Lopulta äiti kuitenkin suostui siihen, että Buddhan huoneessa oleva syvennys rajataan väliseinällä ja Buddha muuttaa syvennyksen pikkuhuoneeseen. Olin niin onnellinen, että vihdoin pääsen muuttamaan pois homeisesta guesthousesta ja remontti aloitettiin välittömästi. Nguyenin perheen naapurit rakensivat väliseinän ja tekivät oviaukon parvekkeelta Buddhan uuteen huoneeseen ja meidän tarvitsi vain hioa ja maalata uuden huoneemme seinät. Huoneesta tuli mielestäni todella kaunis ja siinä on ollut alusta asti todella kiva asua. Huoneessa on iso ikkuna ja ovi parvekkeelle, mikä tekee siitä todella valoisan.
Tältä meidän huone näytti ennen väliseinää remontin keskellä
Ja tältä se näyttää nyt
Parasta täällä asuessa on sijainti. Talo on noin kymmenen minuutin skootterimatkan päässä keskustasta, toisella puolella on iso ja moderni ostoskeskus ja toisella puolella kukkula täynnä temppeleitä. Meille tultaessa isolta tieltä käännytään pienelle kujalle joka hajaantuu vielä pienempien kujien sokkeloksi ja sokkelon päässä on meidän koti. Tien äänet eivät kuuluu siis meille lainkaan ja alue on todella rauhallinen. Ihan lähellä on naapureiden pitämiä kauppoja, kahviloita ja katukeittiöitä. Meidän parvekkeelta näkee kotikujalle, naapureiden kauniit parvekeistutukset ja temppelikukkulan päällä istuvan valtavan Buddhan takaraivon. Lempipaikkani koko talossa onkin meidän parveke, missä istutaan lähes joka ilta, katsellaan lepakkojen lentelyä Buddhan pään ympärillä ja saatetaan nautiskella lasi tai kaksi punaviiniä.
Miinuspuolena täällä asuessa on ulkopuolisuuden tunne. Meidän naapurustossa tai viereisissä naapurustoissa ei ainakaan tietääkseni asu ketään toista ulkomaalaista ja alueen ainoat englannin kielen taitoiset ovat minä ja Nguyen. On outoa asua seitsemän muun ihmisen kanssa, joista vain yhden kanssa pystyy keskustelemaan. Vietnamilainen ja suomalainen kulttuuri ovat monessa asiassa kuin yö ja päivä. Nguyenin kanssa meillä ei edes hirveästi ole tullut vastaan kulttuurieroja ja ne muutamat erojen aiheuttamat ongelmatilanteet olemme pystyneet selvittämään keskustelemalla. Nguyenin perhe on kuitenkin paljon perinteisempi ja ”enemmän vietnamilainen”, eikä minulla ole heidän kanssaan yhteistä kieltä, joten he vaikuttavat minulle välillä todella epäkohteliailta ja he varmasti ajattelevat myös minusta samoin.Vaikeinta on ehkä ollut tottua vietnamilaiseen ”kaikki on yhteistä”-ajatukseen. Yleensä minulla ei ole ongelmaa jakamisen kanssa, mutta kun lähes kaikki perheeni jouluna tuomat ja hartaasti säästelemäni tuliaissuklaat ja -piparit katosivat kaapista muutamassa päivässä ilman, että kukaan kysyi lupaa niiden ottamiseen tai edes kiitti herkuista, meinasi suru tulla puseroon. Suomessa olin myös tottunut tekemään kerralla enemmän ruokaa, jota voi sitten säästää esimerkiksi iltapalaksi tai seuraavalle päivälle, jos ei jaksa koko ajan olla kokkaamassa. Täällä olen kuitenkin todennut tämän tavan täysin toimimattomaksi, sillä kaikki ruoka minkä jättää keittiöön, katoaa sieltä 99 % varmuudella kahden tunnin sisällä.
Vietnamilaisilla on myös kotona joitain hyvin hämmentäviä tapoja ja monista itsestäänselvyytenä pitämistäni kodin tavaroista ei olla kuultukaan. Lattioilla ei esimerkiksi ole minkäänlaisia mattoja. Mattojen sijasta lattialle heitetään vaan joku vanha vaatekappale ja siihen voi sitten kuivata jalat kylpyhuoneesta tullessa (kylpyhuoneessa on aina märkä lattia, eikä missään myydä lastoja!). Vanhat vaatteet toimivat myös tiskirätteinä. Ostin tänne muuttaessani oikeita tiskirättejä ja etenkin Nguyenin äiti ihastui niihin kovasti, ja tiskirätit ovat nyt korvanneet vaatteet pöytien pyyhkimisessä. Ostin myös kylppärimattoja kylpyhuoneiden oville, mutta ne eivät ilmeisesti kelpaa, sillä lattiat ovat edelleen täynnä jalankuivausrättejä.
Tilanne ei ole helppo Nguyenillekään, joka joutuu toimimaan tulkkina minun ja perheensä välillä, ja selittämään kulttuurieroja. Ensimmäiset viikot olivat erityisen vaikeat, kun naapurit ja uudet asuinkumppanit vielä ihmettelivät oudon näköistä muukalaista. Nykyään olen onneksi jo vanha nähtävyys ja ihmiset eivät tuijota ja naura niin paljon. Tämä ei ole kuitenkaan ikuinen asumisjärjestely, vaan varmaan ensi vuonna perhe aikoo myydä talon ja jakaa rahat, jotta jokainen voi muuttaa taholleen. Odotan omaan kotiin muuttamista innolla, mutta siihen asti aion ottaa täällä asumisen opettavana kokemuksena!
Tää tyyppi on meillä naapurina
Näkymä parvekkeelta meidän kotikujalle
Keittiö
Olohuone siääntuloportilta katsottuna