Opettajana Aasiassa – Osa 1

Ulkomailla työskentely tuntuu kiinnostavan monia ja multakin on kyselty paljon työelämästä ja opettamisesta Aasiasta. Aloitin kirjoittamaan vain yhtä postausta, mutta juttua tuli niin paljon, että päätin jakaa postauksen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kerron, miten minä päädyin opettajaksi Vietnamiin (se kun ei varsinaisesti ollut suunnitelmani) ja toisessa osassa kerron vinkkejä Aasiassa opettamisesta ja työskentelystä kiinnostuneille. Jossain vaiheessa kirjoitan varmasti myös oman postauksen Vietnamilaisesta koulujärjestelmästä ja kouluelämän kummallisuuksista.

Kuten kirjoitin aikaisemmin, opettajan työ ei ole oikeastaan koskaan ollut suunnitelmissani. Lapsena kun äiti kyseli mikä haluan olla isona, vastasin, että ”en tiedä, mutta en ainakaan opettaja” ja siitä lähtien olen ajatellut, että opettaminen ei kiinnosta minua. Ajatukseni alkoivat muuttua pikkuhiljaa, kun matkustin Kiinassa ja tapasin paljon ulkomaalaisia opettajia, jotka olivat tulleet Kiinaan töihin. Ensi kertaa mietin, että ulkomailla opettaminen ei ehkä olisikaan hullumpaa hommaa, saa elää toisessa maassa, työn kautta tutustuu paikallisiin ja paikalliseen kulttuuriin, ulkomaalaisten opettajien palkat ovat Aasiassakin hyvin kohtuulliset ja lomilla voi matkustella uudessa kotimaassa. 

Noin puolitoista vuotta sitten istuimme matkakaverini hollantilaisen Merlinin kanssa baarissa Yangshuossa, Etelä-Kiinassa ja keskustelimme Yangshuossa jo pitkään asuneen saksalaisen miehen Peterin kanssa. Jostain syystä aloimme puhumaan siitä, kuinka kaipaamme laskettelua. Peter kertoi, että hänen ystävänsä on töissä Pohjois-Kiinassa lasten lasketteluleirillä ja että leirille tarvittaisiin kaksi ulkomaalaista järjestämään lapsille vapaa-ajan ohjelmaa ja opettamaan englantia. Seuraavana päivänä soitimme Merlinin kanssa Peterin ystävälle ja viikon päästä olimme jo lentokoneessa matkalla pohjoiseen. Leiri oli kokemuksena hyvin raskas, mutta opettavainen. Kommunikointi kiinalaisten kanssa oli haastavaa ja työkulttuuri oli todella erilainen, kuin mihin olimme tottuneet. Kuvittelimme tulevamme leirille englannin opettajiksi, mutta päädyimmekin paimentamaan lapsia leirirakennuksen, ravintolan ja laskettelukeskuksen välillä. Jokaista 30 hengen lapsiryhmää seurasi koko ajan oma valokuvaaja ja melko pian ymmärsimme, että meidät oli palkattu lähinnä vain hymyilemään valokuvissa lasten kanssa.Valokuvat lähetettiin leirin jälkeen lasten vanhemmille ja ilmeisesti hymyilevien länsimaalaisten naamat omien kullannuppujen vieressä kertovat jotenkin leirin hyvyydestä. 

Lapset olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi todella ihania ja parasta leirillä olikin leikkiä ja riehua heidän kanssaan. Kun tajusin todellisen työnkuvani (valokuvissa hymyilemisen), päätin, että ainakin voin olla lapsille se hauska täti jonka kanssa on kiva viettää aikaa. Silloin ehkä osa lapsista saisi sen oivalluksen, että kaikki maailman ihmiset eivät puhukaan kiinaa, mutta saattavat silti olla mielenkiintoisia tyyppejä ja ymmärtäisivät näin paremmin, miksi englantia opiskellaan. Leirin palkkaus oli myös kohdallaan, meille maksettiin lentoliput leirille ja takaisin, ruuat, majoitus sekä n. 80 euroa päivässä. Sen lisäksi saimme käyttää ilmaiseksi hotellin kuntosalia ja uima-allasta sekä käydä kerran viikossa ilmaiseksi laskettelemassa. 

Pieniä kiinalaisia suksien päällä, niin söpöä!

Kiinalaiset työkaverit. Kiinalaiset eivät koskaan ota selfieitä ilman ”kaunistavaa” filtteriä, joten meidän naamat ei oikeasti ole noin siloisia.

Lasten kanssa riehumassa

Kiinan jälkeen päädyin taskut täynnä yuaneja Vietnamiin tekemään sukelluskouluttajan opintoja. Tein opinnot työharjoitteluna, eli työskentelin sukelluskeskuksessa opintojen ohella. Kiinassa yllätyksekseni huomasin nauttivani lasten kanssa työskentelystä ja nyt käsityksiäni omasta työpersoonastani ravisteltiin jälleen, kun huomasin pitäväni ihmisläheisestä sukelluskouluttajan työstä ja erityisesti sukelluksen opettamisesta.

Suomessa vietetyn kesän jälkeen palasin Vietnamiin, tällä kertaa enemmän pysyvästi. Sadekausi oli juuri alkamassa, eikä sukellustöitä juurikaan ollut saatavilla, joten jotain muuta oli keksittävä. Kerkesin olla Vietnamissa alle viikon, kun huomasin Nha Trangin facebook-ryhmässä kielikoulun ilmoituksen vapaasta englannin opettajan paikasta. Laitoin koululle sähköpostia ja minua pyydettiin käymään koululla heti seuraavana päivänä. Yritin kysellä, että onko kyseessä kenties työhaastattelu vai näytetunti vai mikä, mutta en saanut vastausta. Saavuin koululle seuraavana päivänä ja huonosti englantia puhuva nuori nainen otti minut vastaan, kysyi ikäni, kertoi koulun työajoista ja palkkauksesta sekä kysyi voinko aloittaa työt tunnin päästä. Vastasin kyllä ja yhtäkkiä olinkin englannin opettaja. 

Nha Trangissa on todella paljon eritasoisia ja -hintaisia kielikouluja, ja minun ensimmäinen kouluni oli luultavasti hieman alle keskitason. Koulussa opetettiin englannin alkeita 4-12 vuotiaille lapsille. Lapset kävivät koulussa kaksi kertaa 1,5 tuntia viikossa, mutta tästä ajasta heillä oli ulkomaalainen opettaja vain puoli tuntia viikossa. Minulla oli siis todella monta opetettavaa ryhmää. Esimerkiksi kuuden tunnin työpäivänä opetin 12 eri ryhmää. Työni oli lähinnä sanaston opettamista flashcardien avulla. Koska lapset käyvät kielikoulussa normaalikoulun lisäksi, opetin vain arki-iltaisin sekä viikonloppuisin. 

Aluksi pidin työstä todella paljon, koska se oli niin erilaista kuin mikään mitä olin aikaisemmin tehnyt ja koska lapset olivat niin ihania. Pian kuitenkin parhaimmillaan 40 opetettavaa ryhmää viikossa sekä samojen sanojen toistelu tunnista ja viikosta toiseen alkoi kyllästyttämään ja aloin haaveilemaan hieman haastavammasta työstä. Aloitin tekemään TEFL (Teaching English as a Foreign Language)-kurssia netissä töiden ohella, sillä monet paremmat koulut vaativat tätä todistusta (kurssista lisää seuraavassa osassa.). 

Pian kurssin läpäisemisen jälkeen opettajaystäväni kertoi hänen koulunsa etsivän uutta opettajaa iltakouluun. Laitoin sähköpostia koululle ja vastauksena sain taas pyynnön alottaa työt välittömästi. Aloitin siis uuden työn ja vähensin tunteja edellisessä koulussani. Uudessa koulussa opettaminen oli ihanaa, sain olla aina kaksi tuntia kerrallaan samojen oppilaiden kanssa sekä opettaa muutakin kuin pelkkää yksinkertaista sanastoa. Samassa koulurakennuksessa toimii kaksi koulua, tavallinen päiväkoulu sekä iltakoulu pelkkään englannin opiskeluun. Pian aloittamisen jälkeen päiväkoulun amerikkalainen vararehtori Francis pyysi minua huoneeseensa keskustelemaan. Francis kyseli taustastani sekä opinnoista ja pelkäsin koko ajan, että nyt se tajuaa, että en ole natiivipuhuja ja englannin kieleni ei ole tarpeeksi vahva ja antaa mulle potkut. Pelkoni eivät kuitenkaan käyneet toteen. Päiväkoulun kaksikieliseen ohjelmaan etsittiin uutta biologian opettajaa ja Francis halusi tarjota minulle paikkaa, koska pääaineeni yliopistossa oli meribiologia. 

Annoin yhden näytetunnin biologiasta, sain työpaikan ja nyt olen opettanut biologiaa kuudes-, seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisille vietnamilaisesta uudesta vuodesta lähtien. Biologian opettaminen on ollut todella työlästä, sillä kaksikielinen ohjelma on todella uusi ja joudun valmistelemaan kaikki materiaalit itse. Olen silti nauttinut joka hetkestä ja pidän työstäni todella paljon. Pidän myös englannin opettamisesta, mutta biologia on kuitenkin lähempänä sydäntäni ja intohimoani tieteeseen on ihana jakaa oppilaille. Opetan edelleen englantia saman koulun iltakoulussa, mutta toisessa kielikoulussa lopetin ajan puutteen vuoksi. 

Huh, tästäkin tuli aika pitkä teksti! :D Tiivistettynä, päädyin opettajaksi monen onnekkaan sattuman kautta ja pidän työstäni todella paljon. Parasta opettajana olemisessa on se ylpeyden tunne, joka tuntuu ulottuvan kehon jokaiseen kolkkaan, kun oma oppilas onnistuu jossain, ymmärtää vaikean asian tai luo jotain uutta ja upeaa. Terkkuja sille 7-vuotiaalle Lindalle, josta ei koskaan pitänyt tulla opettajaa! 

Mun ainut iltakoulun lapsiryhmä. Ihania kaikki!

Koulu, missä tällä hetkellä opetan. Kyllä, sen nimi on oikeasti iSchool. 

Lisää ihania ja taitavia oppilaita. Naistenpäivän kunniaksi miespuoliset oppilaat koristelivat pihan punaisilla ilmapalloilla ja esittivät lauluja ja tansseja.