Tällä viikolla Vietnam meni sekaisin jalkapallosta. Tiistaina Vietnam voitti Qatarin Aasia cupin nuorten semifinaalissa ja nousi näin ensimmäistä kertaa maan jalkapallohistoriassa finaaleihin. Me emme Nguyenin kanssa yleensä ole juurikaan kiinnostuneita urheilun seuraamisesta, mutta tällä viikolla jalkapallohuuma imaisi meidätkin mukaansa. Peli oli edelleen käynnissä, kun pääsin töistä tiistaina ja normaalin viiden ruuhkan sijaan kadut olivat täysin autiot, sillä kaikki olivat katsomassa peliä. Me katsoimme pelin lopun kotona ja sen ratkettua lähdimme ajelemaan kaupungille ihmettelemään meininkiä. Ajamisesta ei tosin tullut juuri mitään, sillä kadut olivat aivan tukossa autoista, moottoripyöristä ja Vietnamin lippuja heiluttelevista ihmisistä. 

Joka paikassa oli Vietnamin väreihin pukeutuneita ihmisiä huutamassa kuorossa ”VIETNAM VO DICH!” (”Vietnam voittoon!”). Monet olivat ottaneet kotoa mukaan kattiloita ja kauhoja ja paukuttivat niillä rytmiä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt vietnamilaisia niin riehaantuneina ja iloisina kuin tiistaina! Sitä meininkiä oli tosi hauska katsoa, tosin skootterin selässä välillä hieman pelotti!

Eilen lauantaina pelattiin cupin finaali, Vietnam vastaan Uzbekistan. Me olimme ystäväporukalla ravintolassa katsomassa peliä screeniltä ja ravintola oli täynnä Vietnamfaneja lippuineen ja torvineen ja tunnelma oli korkealla koko pelin ajan. Harmillisesti peli päättyi Uzbekistanin jatkoajalla tekemään 2-1 voittomaaliin, mutta lyhyen pettyneen hiljaisuuden jälkeen huuto ja kannustus alkoi uudestaan. Toinen sijakin on Vietnamille historiallinen voitto ja ihmiset ovat ylpeitä joukkueestaan. Tiistain tapaan kadut täyttyivät taas juhlivista ihmisistä ja bileet olivat jatkuneet aamuun asti. Videoita juhlinnasta voi nähdä mun Instagram-tilillä, @lindajokine. 

Jalkapallopelien välipäivät käytin sopivasti sairastamiseen. Mun pitkittynyt flunssa yltyi niin pahaksi, että jouduin olemaan pari päivää pois töistä, mikä tietysti harmittaa kovasti, sillä täällä kaikki poissaolot ovat aina palkattomia. Jouduin kuitenkin itse hankkimaan itselleni sijaisen ja lähettämään tälle tuntisuunnitelmat. Nyt olo alkaa onneksi olla parempi, joten toivottavasti tuossa oli koko loppuvuoden poissaolot! Eilen lauantaina olo oli jo sen verran hyvä, että pääsin oppilaitteni järjestämään uuden vuoden juhlaan. Niin kuin Suomessa juhlitaan pikkujouluja, Vietnamissa useat tahot järjestävät uuden vuoden juhlia ennen vietnamilaista uutta vuotta. Oppilaitteni juhlissa syötiin, juotiin ja palkittiin hyvin menestyneitä oppilaita. Pointsit oppilaille myös opejen kutsumisesta ja viinin tarjoamisesta! Näitä juhlia on luultavasti tulossa monta lisää seuraavien viikkojen aikana, sillä vietnamilainen uusi vuosi on ihan pian!

Linda

Niinkuin viime viikolla kerroin, vietimme suuren osan viime viikosta ystäviemme isän hautajaisissa. Vietnamilaiset hautajaiset ovat todella pitkät ja monimutkaiset, mutta olin hyvin vaikuttunut niiden yhteisöllisyydestä ja perinteiden kirjosta. Hautajaiset pyritään aloittamaan aina mahdollisimman pian, mutta buddhalaiset munkit tekevät varsinaisen päätöksen siitä, minä päivänä vainajan ruumis on paras polttaa. Ystäviemme isän hautajaiset alkoivat torstaina iltapäivästä vain muutama tunti kuoleman jälkeen. Lähisukulaisten pitää pitää valkoisia kaapuja koko hautajaisten ajan ja kaikkien sukulaisten valkoisia liinoja pään ympärillä. 

Sukellustoimistosta raivattiin kaikki huonekalut pois ja arkku tuotiin huoneen perälle. Arkku oli suljettuna, mutta monet vieraat halusivat nähdä vainajan vielä viimeisen kerran, jolloin jonkun perheenjäsenistä piti tulla avaamaan arkku. Vainajan rintakehälle aseteltiin veitsi, jotta kissa ei hyppäisi ruumiin yli (älkää kysykö, en tiedä miten veitsi estää kissan hyppäämisen ja miksi hyppäävä kissa olisi pahasta). Huoneen etuosaan rakennettiin kaksi alttaria, toinen buddhalle ja toinen vainajalle. Koko kolmen päivän ajan paikalla oli kolme soittajaa aamusta iltaan ja heidän tehtävänsä oli soittaa perinteistä hautajaismusiikkia aina vieraiden saapuessa. Vieraat saivat saapua paikalle milloin vain kolmen päivän aikana ja läheisimmät ihmiset kävivät hautajaisissa useaan otteeseen. Ystäviemme perhettä saapui hautajaisiin Hanoista asti hautajaisten toisena ja kolmantena päivänä. Hautajaisiin saavuttaessa ensin sytytetään suitsukkeet kummallekin alttarille, minkä jälkeen istutaan pöytään juomaan teetä ja syömään paahdettuja vesimelonin siemeniä. Siemeniä kului kolmen päivän aikana kilotolkulla! Alttareilla tulisi olla suitsukkeita palamassa koko hautajaisten ajan, joten vähintään yhden perheenjäsenistä piti olla paikalla myös yöllä. 

Viimeisen hautajaispäivän aamuna munkit saapuivat rukoilemaan vainajan ja hänen perheensä puolesta ja musiikki oli vaihtunut huomattavasti kovaäänisemmäksi ja nopeatempoisemmaksi, jotta vainajan sielu ymmärtäisi siirtyä eteenpäin (nirvanaan tai seuraavaan elämään). Paikalla oli myös punapukuinen mies, joka käski vainajaa hyvin kovasanaisesti siirtymään eteenpäin, mutta samalla muistamaan kotinsa ja perheensä. Ennen arkun kantamista autoon, kantajat nostivat arkun hartioilleen ja kumarsivat arkulla kolme kertaa kotiin päin. Rukoiluiden ja käskemisten jälkeen arkku kannettiin takaa auki olevaan pakettiautoon ja vieraat lähtivät ajamaan kulkueessa arkkua kuljettavan auton perässä kohti krematoriota. Matkalla vainajan sukulaiset heittelivät tielle kukkien terälehtiä, riisiä ja rahaa, jotta vainaja muistaisi reitin kotiinsa. Krematoriossa mentiin pieneen huoneeseen, missä taas rukoiltiin munkkien johdolla arkun ympärillä. Lopulta arkku laskettiin huoneesta alakertaan polttamista varten ja vieraat heittivät kukkia arkun matkaan. Huoneessa olevasta monitorista näytettiin, kuinka arkku työnnettiin uuniin ja sytytettiin palamaan. 

Tämän jälkeen hautajaiset olivat vieraiden osalta ohi, mutta munkit tulivat vielä perheen kotiin rukoilemaan ja polttamaan hautajaisissa käytetyt kaavut ja liinat. Seuraavana päivänä perhe sai hakea vainajan tuhkat ja viedä ne temppeliin säilytettäväksi. Vietnamilaisen perinteen mukaan vainajaa tulee muistaa erityisesti 7, 49 ja 100 päivää kuoleman jälkeen sekä joka vuosi kuolinpäivänä. Näinä päivinä kokataan paljon ruokia, jotka laitetaan talon eteen suitsukkeiden kanssa ja ruuat syödään vasta kun suitsukkeet ovat palaneet loppuun. Perheen ei myöskään tulisi mm. remontoida taloa, mennä naimisiin tai matkustaa pitkiä matkoja kahteen vuoteen perheenjäsenen kuolemasta, sillä sen uskotaan tuovan huonoa onnea. 

Hautajaiset vaikuttivat todella pitkiltä ja rankoilta perheenjäsenille valvomisineen ja järjestelyineen, mutta uskon että läheisten jatkuva tuki ja apu auttoi jaksamisessa. Olin vaikuttunut hautajaisten yhteisöllisyydestä ja perinteiden kirjosta, vaikka puolista en ymmärtänyt mitä varten ne tehdään eikä kukaan osannut oikein selittääkään. Perinteistä ja niiden merkityksistä kysellessä tuli olo, että jokaisella on niihin hieman oma näkemys. Pääosin kaikki perinteet kuitenkin tehdään, jotta vainaja osaisi siirtyä eteenpäin, eikä jäisi ”kummittelemaan” ja että perhettä ei jäisi seuraamaan huono onni.

Ilmeisesti hautajaisperinteet vaihtelevat paljon ihan vain Vietnamin sisällä, joten olisi mielenkiintoista tietää, miten muissa buddhismimaissa hautajaiset toteutetaan. 

Linda

Matkalla krematorioon.

Krematorio