Torstain kirpparilöydöt
Mun pieniin intohimoisiin harrastuksiini kuuluu kirpputoreilla kiertely sekä löytöjen tekeminen. Välillä on aikakausia, kun kirppareilla tulee piipahdettua useammin. Nyt pitkästä aikaa vapaapäivän kunniaksi päätin käväistä yhdellä lempi kirpparillani. Löydän täältä lähes poikkeuksetta jotkin viemistä kotiin, sillä valikoimaa on ja paljon! Suurimmaksi osaksi silmäilen sisustustavaroita ,vanhoja sellaisia sekä klassikoita. Räsymatto tyyny oli pakko napata matkaan, sillä tähän asuntoon muutettua löysin saman tyylisen ja onhan nuo ihania väripilkkuja. Arabian musta ruukku oli löytö, mutta hinta mielestäni melko tyyris. Pienen mietinnän jälkeen päätin tämänkin ottaa ja kotimatkalla piipahdin kukkakaupassa hakemassa ruukulle sisältöä. Leveälle ikkunalaudalle laitettua en katunut ostostani, sillä se tuo upeaa särmää punasaven vierelle. Vanha, puinen helmitaulu on ollut jo pidemmän aikaa etsinnässä ja tällä reissulla se vihdoin löytyi! Normaalista poiketen, löysin myöskin jotain vaatetta nimittäin upeasti kulutetut ja polvista revityt farkut parilla eurolla. Kuvissa näkyvä musta tuoli on löytö viime kesältä. Tykkään ostella huonekaluja sekä esineitä tuunailtavaksi. Tämäkin tuoli oli alkujaan räikeän punainen. Jonakin päivänä saatan inspiroitua ja maalata tuolin vaikka vaaleanpunaiseksi!