Me kaikki varmasti tunnemme jonkun, joka lähes epätoivoisesti etsii uutta kumppania ja pysyvää, tasapainoista suhdetta, muttei tunnu saavan palkakseen muuta kuin huonoa kohtelua ja yhä heikentyneen itsetunnon. Monet naiset vierittävät epäonnistumisensa deittailun saralla niin sanotun ”pahojen poikien syndrooman” syyksi – aina ne vääränlaiset urosehdokkaat houkuttelevat, vaikka aina vain toinen toistaan ikävämmin lopputuloksin. Miksi jotkut eivät ota opikseen? Mikä niissä kusipäissä kiehtoo?

Minun mielestäni liian monen naisen ongelmat johtuvat siitä, että he jäävät pohtimaan juuri tuota. Miksi, miksi, oi miksi minä teen näin. Miksi olen näin typerä ja heikko. Ja taas herätään seuraavana aamuna jonkun Hell’s Angels -Paten kainalosta.

Pitempään asiaa pohtineena olen tullut siihen tulokseen, että pahoihin poikiin retkahtamisen taustalla on lähes aina a) jo ennestään heikko itsetunto b) mahdottoman tavoittelun ihanuus c) ne surullisenkuuluisat daddy probleemit. (Ja pahojen poikien määrittelystä: Jokainen sellaisen joskus kohdannut ja sydänsurunsa kärsinyt tietää, mistä puhun). Näitä mielenheikkouteen johtavia syy-seuraussuhteita on toki hyvä pohtia ja ne tiedostaa, mutta sen lisäksi tulisi ehdottomasti keskittyä käytännön toteutukseen.

Ensinnäkin, irroittaudu haitallisista ihmissuhteista. (Monikossa siksi, koska never know). Hyvä keino haitallisten asioiden tiedostamiseen on tehdä yksinkertainen plussat ja miinukset -lista ihmisestä ja tämän ominaisuuksista. Lisäksi voit kirjoittaa ylös asioita, joita toivoisit juuri sinun parisuhteessasi olevan – esimerkiksi luottamus, väkivallattomuus, avoimuus, keskinäinen kunnioitus jne. ja sen jälkeen pohtia, mitä niistä löytyy nykyisestä suhteestasi ja mitä ei.

Tässä vaiheessa kannattaa myös kuunnella ystäviä ja perheenjäseniä. Jos he sanovat jonkun olevan sinulle haitaksi, ole kiltti ja usko heitä tämän kerran.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei (vakavaan) parisuhteeseen kannata ryhtyä, ennen kuin on vakiintunut elämän jollekin raiteelle. Tavallaan olen samaa mieltä; on hyvä ymmärtää ja tiedostaa omat heikkoutensa, vahvuutensa ja unelmansa ennen kuin leikkiin ryhtyy. Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä enemmän voi antaa parisuhteen toiselle osapuolelle. Toisaalta olen myös vahvasti sitä mieltä, että hyvässä parisuhteessa kumpikin osapuoli tukee toisiaan niin, että kasvaminen on mahdollista, suuntaan tai toiseen – joskus jopa erilleen. Se on kuitenkin vain elämää.

Menipäs filosofiseksi. Yritän kuitenkin varmaan vain sanoa, että sijoita välillä vähän itseesi. Äläkä tyydy mihinkään muuhun kuin parhaaseen. Kyse on kuitenkin sinun elämästäsi, ja vaikka facebookia selaillessa tuntuisikin siltä, että on viimeinen sinkkunainen maanpäällä naapurin kissatäti Irmaa lukuunottamatta, älä säikähdä. Sinulle on aikasi ja paikkasi. Hengähdä ja ymmärrä, että sinulla hyvä nainen, ei ole mikään kiire – priimaa ei tehdä juosten kusten.

The Lioness