Ne parrakkaat…

Yleinen käsitys on etteivät naiset pidä parrakkaista miehistä, heitä pidetään epäsiisteinä ja he eivät ole koulutettuja. Kuitenkin viime vuosina entistä useampi mies on kasvattanut parran, viikset tai molemmat. Siitä on tullut trendi. Ja uskon, että se kasvaa ja näemme näitä parrakkaita veikkoja jatkossa yhä enemmän katukuvassamme. Myös monet näyttelijät ovat kasvanneet itselleen parran esimerkiksi George Clooney, Brad Pitt ja Jon Hamm.

Myös entistä useimmilla parturi-kampaamoilla on mainonnassaan parranmuotoilupalvelut esillä. Niin… partaakin täytyy huoltaa, jottei siitä tule kauhea risukasa.

Menbeard.jpg

Kuvat: Hairstyles-magazine.com

 

Muoti Meikki Uutiset ja yhteiskunta Trendit

Perhe elää 14 000$ vuodessa!

moneypic.jpg.png

 

Uskomatonta, mutta totta. Eräs perhe USA.n Nevadassa käyttää vuodessa ainoastaan 14 000 $ (noin 10 200€). Siis vuodessa! Perheeseen kuuluu äiti Wagasky, isä Jason ja kaksi alle 10-vuotiasta lasta.

Perheen äiti kertoo, että he käyvät ruokakaupassa ainoastaan kerran kuussa ja ostavat silloin 400$ (noin 290€) koko kuukaudeksi. Mikäli kaikkea ei tule mukaan kaupasta, niin sitten täytyy pärjätä sillä mitä on ostettu, koska uudelleen kauppaan ei lähdetä. He käyttävät aina käteistä, vaikkakin hätätilanteissa korttia täytyy vinguttaa. He kuitenkin maksavat luottokorttimaksun pois heti.

Heillä ei ole ollenkaan velkaa, ei edes autolainaa – toisin kuin monilla muilla amerikkalaisperheillä.

Perheen äiti on opetellut kokkaamaan ja perhe on päättänyt lopettaa ulkona syömisen kokonaan. Äiti on myös innokas kokkikirjakeräilijä ja saakin välillä kirjastoista ilmaisia kirjoja. Äiti tekee myös lapsille omatekoisia myslipatukoita. Ja pakastaa kaikkea mahdollista ruokaa, mitä vaan pystyy esimerkiksi maitoa, juustoa ja vihanneksia.

Kaikki kotona on itsetehtyä myös saippuat, pyykinpesuaine ja vaatteet.

Aivan uskomatonta. En ikinä pystyisi tähän itse. Täytyisi todella olla taitava käsistään ja muuttaa ajattelutapaa aivan täysin. Nykyään ihmiset todella elävät kulutusyhteiskunnassa, joten ei olisi ollenkaan paha edes yrittää viedä omaakin elämää tähän suuntaan. Jos ei nyt ihan näin radikaalisti, mutta hieman… jäisipä rahaa ainakin enemmän matkusteluun, jota niin paljon rakastan.

 

Voit lukea koko jutun täältä: http://www.businessinsider.com/family-of-four-live-well-on-just-14000-per-year-2014-4

Puheenaiheet Sisustus Uutiset ja yhteiskunta Vastuullisuus