Noin vain!

Noin vain olen ollut jo yli kaksi viikkoa tupakoimatta! Hyvältä näyttää. Pahimmat kärvistelyt ovat takanapäin ja tupakanhimo on korkeintaankin hetkittäistä. Välillä iskee kyllä kaiho, kun näen jonkun polttavan tupakkaa silleen coolisti tai tunnen yllättäen nenässäni tutun tuoksun. Tällaisina hetkinä koitan kovasti ajatella, että oikeestaan näillä pakkasilla on aika jees olla polttamatta. Vaikka ennen aina vannoutuneesti hehkutin kuinka talvi ja tupakka kuuluvat yhteen, niin ihan oikeasti: olihan se ulkona kärvistely suurimmaksi osaksi aika turhauttavaa. 

Minkään suurten koetusten eteen en ole vielä joutunut, kuten kuppiloihin tai tapaamaan tupakoivia tuttavia. Itseasiassa totesin, että tupakoivat tuttavat ovat käyneet aika vähiin. Moni on kunnostautunut jo paljon minua ennen, osa taas ei ole näille teille koskaan kunnolla lähtenytkään. Muistan kuinka joskus yläasteella taisi luokkamme tytöistä jokainen poltella ainakin jossain kohtaa (pojat olivat paljon tervehenkisempiä, osittain) ja itselleni kuului useammankin kohdalla kyseenalainen kunnia tähän harrasteeseen tutustuttamisesta. Onneksi kuitenkin valtaosa ymmärsi lopettaa ne touhut ajoissa. Myöhemmin tupakkapaikat olivat sosiaalisuuden keskittymiä, paikkoja jossa tutustui niihin parhaisiin tyyppeihin ja jossa aina kuuli uusimmat jutut. Mahtaako enää olla asia näin, epäilen. Ajat muuttuu. Siksi on muututtava itsekin, päivä kerrallaan.

Kohti seuraavia viikkoja ja seuraavaa määränpäätä, päivää jolloin voin sanoa olleeni kuukauden tupakoimatta. Sehän se jo sitten onkin jotakin! 

***********************************************************

Väliaikakatsaus: 20 euroa tienattu hömppäkassaan! 😀