Moi!
Aivan aluksi lienee syytä selventää ajatusta palstan nimen takana. Minulla on ollut downshiftingin nimessä seuraava vaihtoehtoinen urasuunnitelma: perustan lippakioskin, josta saa kahvin lisäksi ostaa instant-sisustusneuvontaa. Ei enää palavereja, sähköposteja tai työmaavalvontaa! Toistaiseksi nautin ammattini hyvistä puolista sen verran paljon etten ole tuumaan ryhtymässä, mutta kun Lilystä kysyttiin haluaisinko pitää viikon ajan muotoilu- ja sisustusaiheista palstaa, ajattelin että tämä olisi oiva tilaisuus pistää virtuaalinen lippakioski pystyyn. Kahvin keittäminen on kunkin omalla vastuulla, mutta Lilyläisten keräämiin sisustuspulmiin etsitään viikon varrella kuumeisesti vastauksia. Tässä virtuaalisessa kioskissa on toki sekin hyvä puoli, että ilma on ulkona kaikkea muuta kuin kioskiystävällinen.
Ajattelin aluksi kertoa vähän siitä kuka olen ja millä auktoriteetilla täällä neuvoja jakelen. Mietin mikä olisi hyvä ja ei-pompöösi tapa esitellä tekemisiäni ja päädyin lahjomattomaan keinoon – googlen kuvahakuun. Olen toki joskus googlannut itseni (6-vuotias poikanikin on googlannut itsensä) ja saanut tiettyä mielihyvää siitä että olen internetin tunnetuin Elina Aalto (sehän ei ole mikään erityisen harvinainen nimi). Olen myös tajunnut että on hyvin kätevää että internet-aika alkoi kohdallani vasta täysi-ikäisenä (1995 kun aloitin opiskelut) eikä netistä löydä mitään noloja teinikuvia.
Rakastan muuten käyttää sulkeisia, yrittäkää kestää.
Kuvahaun mukaan ehdottomasti tunnetuin asia mitä olen saanut aikaan on Better view – sarja rei’itettyjä rullaverhoja, joissa on eri kaupunkinäkymiä. Yllä oleva kuva on ihka ensimmäisestä kappaleesta, jonka leikkasin itse kirurginveitsellä asunnossamme Kalliossa. Mallina on silloin vuoden ikäinen poikani (se sama joka nyt googlailee itseään) ja kuvauksesta verho lähti näyttelyyn New Yorkiin. Sittemmin yllä näkyvä Tokion näkymä sai kaverikseen Helsingin, Tukholman, Pariisiin ja Berliinin ja se oli hetken aikaa tuotannossa pienellä ranskalaisella yrityksellä. Yritys meni nurin ja tavoitteena on valmistuttaa sarjaa itse Suomessa (ehkä tänä vuonna saan jotain aikaiseksi sen suhteen).
Seuraavaksi kuvahaussa tulee kuva Arabianrantaan suunnitelemastani ympäristötaideteoksesta, joka on oikeastaan 66 neliön kokoinen, keraamisista laatoista koottu ulkoilmamatto. Kaksi 15-vuotiasta poikaa (lapsityövoimaa!) latoi kesätyönään pienet laatat sisätiloissa 50 x 50 cm paloiksi ja seuraavana kesänä ne iskettiin yhdessä päivässä paikoilleen.
Seuraavana tulee mieheni Klaus Aallon kanssa suunniteltu lasten kerrossänky nimeltä Maja. Sänkyy koostuu osista joten sen voi koota erilaisiin muodostelmiin, suoraksi tai kuvassa näkyväksi L:ksi. Sänky on prototyyppi, niitä on olemassa neljä kappaletta. Kolme on käytössä ja yksi paketissa odotamassa jos saisimme joskus aikaiseksi kehittää se loppuun asti tuotteeksi jonkun yrityksen kanssa. Saa soittaa jos olet huonekalutehtailija!
Saara Renvallin kanssa suunniteltu Sulka-heijastin on noussut lyhyessä ajassa kuvahaku-suosikiksi. SITÄ VOI IHAN OIKEASTI OSTAA > täältä. (Kuva Riikka Kantinkoski.)
Saaran kanssa suunniteltiin myös tämä keräilyharvinaisuus, Nappi-nojatuoli edesmenneelle Suomi Soffalle. Tulee mieleen että onko minulla joku midaan kosketus päinvastaisena. Liikaa konkursseja.
Kuvahaku tietää myös että teen töitä useampien ihmisten kanssa. Vasemmalla Saara Renvall ja Krista Kosonen, joiden kanssa perustin vuonna 2002 Imu designin, joka järjestää nykyään Protoshop-tapahtumaa Habitare-messuille. Keskellä Klaus Aalto ja minä = Aalto+Aalto. Teemme yhdessä lapsia ja tuotesuunnittelua. Ja oikealla Marika Tesolin, jonka kanssa suunnittelemme julkitiloja ekologisella näkökulmalla – pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon hyväksi olemassa olevia kalusteita ja materiaalia ja luomaan uuden ilmeen muokkaamalla, korjaamalla ja uudelleen yhdistelemällä. Kuvahaussa löytyy aika niukasti kohteitamme, ehkä koska niitä ei etsitä minun nimelläni. Niitä löytyy kuitenkin From:in omilta sivuilta.
Ajattelin että kuvahaussa löytyisi jotain tosi outoa ja kyllä – joku on ikuistanut keskusteluni Suomen Saksan suurlähettilään Päivi Luostarisen kanssa. Tässä nauretaan niin kokonaisvaltaisesti jollekin että en ole huomannut kuvaajaa lainkaan.
On paljon projekteja, jotka ovat tuoreempia kuin nämä esitellyt ja paljon sellaisia joista olen tosi ylpeä. Mutta on voitava luottaa valittuun lajityyppin ja siksipä en lähde muita asioita penkomaan.