Portugali, tehokkuusajattelun parantola

Olen joka päivä enemmän myöhässä harjoittelusta, vaikka lähden joka aamu aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin kotoa.

Yksinkertainen ratikkamatka on tuskallinen, kun 15E ei kuljekaan ja korvaava bussi tulee ehkä tunnin päästä. Voisin toki juosta paniikissa metrolle ja jatkaa matkaa junalla. Ketään ei kuitenkaan näytä kiinnostavan monenko aikaan ilmaannun koululle, joten en jaksa välittää.

Kun aamulla saavun töihin puoli tuntia myöhässä, klo 9.30, on enää 2 tuntia ja 15 minuuttia ruokailuun.

Se tapahtuu täälläkin lasten kanssa yhdessä. Kun kello on 12.30, ovat lapset omissa sängyissään valmiina nukkumaan. Tästä alkaakin sitten seuraava hauskuus: lounastauko! Niin, söimme juuri lounaan ja sen perään on lounastauko. Tämä kestää luokasta, henkilöstä, päivästä ja ties mistä tähtien asennosta riippuen 1,5–2,5 tuntia (kyllä, hä hä hää).

Eli siis 12.30 lähdemme yleensä A Padaria Portuguesaan kahville. Istumme siellä reilun tunnin ja kävelemme takaisin koululle. Koululla menen joko vahtimaan nukkuvia lapsia (eli nukkumaan itsekin, siellä odottavat patja sekä tyyny) tai yritän tehdä jotakin järkevää. Tässä tapauksessa se tarkoittaa yleensä seuraavaa:

Minä: ”What should I do now?”

Vastaaja: ”Enna, do whatever you want to do.”

OK. Tässä vaiheessa menen yleensä kävelylle tai ottamaan aurinkoa.

 

Sitten klo 15 onkin JO palattava takaisin hommiin.

Herätys, pissa, pukeminen, tuokio, välipala ja ulos. Kello on 17, lähde kotiin! Vaikka päivä olisi kuinka rankaa, lapset kuinka riiviöitä ja ruoka ihan hirveätä kuraa, ei se oikeastaan tunnu missään. Lounastauko ja se merkillinen siesta pelastavat minut kaikelta. Jostain syystä en ikävöi 12 minuutin kahvitaukoa pienessä huoneessa, jossa pitää kuiskia.

 

Voitte myös kuvitella työpaikan yhteishengen ja ilmapiirin.

Joka päivä vietetään aikaa yhdessä vähintään viiden, eri päivinä eri ihmisten kanssa. Työkaverit juttelevat kaikesta maan ja taivaan välillä – henkilökohtaisuuksiakaan ei kammoksuta. Tauolla puhutaan myös työasioista, eli kaikki tietävät aika lailla kaikkien luokkien kaikki asiat. Tämän kaiken kukkuraksi työkaverit ovat kovia halailemaan ja poskipusuttelemaan toisiaan. Tämä ajatusmaailma ja elämäntapa heijastuu luonnollisesti myös arkeen ja toimintaan koulussa muutenkin kuin lasten nukkuessa. Välillä minun on hyvin vaikea uskoa tätä menoa todeksi. Pelkään toisinaan, että joku tulee huutamaan korvanjuureeni (suomeksi) ja kieltämään tämän lystin. Mutta eipä niin kai tapahdu, joten parempi opetella maan tavoille.