Irtiotto järjestä
Ulkomailla asuessa ei voi välttyä typeryyksiltä.
Lissabonissa olen omaksunut tämän logiikan hyvin. Paikallisten tapa ajatella on välillä hyvin erikoinen ja epälooginen minun järkeeni. Niinpä olen itsekin välillä sallinut itselleni niin kutsuttuja ”portugalilaisia hetkiä”, joina en välitä järkevyydestä pätkääkään. Näitä hetkiä ovat esimerkiksi ulkona hilluminen kahteen yöllä, vaikka seuraavana päivänä olisi herätys kello seitsemän. Tai pelkkien kakkujen ja leivosten syöminen koko päivän aikana. Myös siivouksesta, tiskauksesta ja pyykkäyksestä luistaminen on tullut sallittavammaksi.
Tänään vedin kuitenkin pohjat.
Ostin polkupyörän, vaikka minun olisi pitänyt ostaa lentoliput. Kysyin pyörän rakentaneelta mieheltä neuvoja Lissabonin liikenteeseen. Ne olivat hyvin hämmentäviä (jälleen kerran).
- Älä ikinä pyöräile oikeassa laidassa. Mene suoraan keskelle tietä.
- Älä käytä pyöräilykypärää. Muuten autoilijat katsovat, että heidän ei tarvitse varoa sinua koska sinullahan on kypärä!
- Älä pelkää autojen välissä pujottelua. Sinulla on siihen sopiva tanko.
- Älä välitä tööttäilevistä autoista. Miehet täällä eivät ole tottuneet pyöräileviin naisiin…
Siitä sitten polkaisin kaupunkia kohti viisaat neuvot mielessäni.
Naureskelin ja nautiskelin itsekseni silkasta pyöräilyn ilosta ja vapauden tunteesta. Yhtäkkiä edessäni olivat luomumarkkinat ja poikkesin sinne. Ostin pari granaattiomenaa ja menin puistoon istumaan. Pari partiolaispoikaa tuli kauppaamaan kalenteria hintaa 1,50€ ja ostin sen kahdella eurolla. Jatkoin matkaani ja tajusin, että ihmiset eivät todellakaan olleet nähneet kaupungissa pyöräilevää naista kovin useasti. Yritin pitää pokkani parhaani mukaan, kun liikennevaloissa ikkunat rullautuivat auki ja Joãot tuijottivat minua aurinkolasiensa takaa kuin sirkuksessa konsanaan. Siinä vaiheessa, kun kannoin pyörääni rappusissa, ottivat ihmiset valokuvia. Välillä tuntuu, että en asu Eurooppalaisessa suurkaupungissa, vaan ehkäpä toisessa todellisuudessa.
Seuraavaksi pitäisi katsastaa reitti töihin.
Ja siinä matkalla pysähtyä johonkin tekemään portugalin kotiläksyt. Aloitin tiistaina kielikurssin ja sain vaaitmattomat viisi sivua läksyä. Olen auttamatta ryhmän huonoin oppilas, joten ei auta kuin treenata. Opettajani luulee, että olen Sloveniasta, joten eipähän ainakaan Suomen maine kärsi. Vitsikkäästi minulla soi yleensä koko tunnin päässä Justin Bieberin ”What do you mean”, koska en yleensä ymmärrä mitään Claudian monologista.
Eiköhän se kielikin tästä vielä joskus rullaa.
Ainakin olen hyvä huutelemaan nimiä, koska niitä tulee harjoiteltua joka päivä koululla. Ja kaikilla portugalilaisilla on samat nimet, joten edes jokin on helppoa!