Jos oltais kaikki vaan hetki ihan hiljaa..?

Kuukauden jälkeen aistini ovat samalla sekä terävöityneet että turtuneet. Etenkin kuuloaisti on koetuksella, kun on tottunut ihannoimaan rauhaa ja hiljaisuutta.

Metrossa kuuluu kuulutus: plim plom, seuraava asema Rossio.

Se tulee joka kerta niin kovalla, että melkein pelästyn. Ainakin muistan jäädä pois, koska asemaa ei voi missata. Julkisissa kulkuvälineissä kailottaminen on muutenkin hyväksyttävämpää kuin Suomessa. Välillä melkein hermostuttaa, kun ei saa vain istua rauhassa. Jos joku ei puhu puhelimeen, kaverilleen tai itsekseen, niin hän ehkä puhuu minulle. Onneksi voin aina tokaista: ”Sorry, I don´t speak Portuguese”, joka yleensä vaientaa puhujan.  

 Koulussa melutaso on jatkuvasti jäätävän korkea.

Lapsia on paljon ja heistä lähtee kova ääni. Heitä ei tosin kehoteta olemaan hiljaa samalla tavalla kuin Suomessa. Myös aikuiset puhuvat toisilleen erittäin kovalla äänellä. Välillä jopa huutaminen on keino kommunikoida aikuisten välillä! Tämä on hyvin hämmentävää. Toisaalta huomaan itsekin välillä kailottavani täysillä ja toisena hetkenä hyssytteleväni muita.

 

 Kotona italialainen kämppikseni soittaa päivittäin vähintään viidelle sukulaiselleen.

Ciao Bellan ääni on oikein kantava ja seinät täällä pahvia. Yläkerrassamme asuu onneksi lisää italianoja, jotka tuskin käyvät töissä ainakaan aamuvuorossa. Bileet yläkerrassa keskellä viikko ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Suomalaisena mietin tietenkin vain, että eivätkö he tajua kellon olevan yli 10…

 Viikonloppuna ääni ja korvat joutuvat todella koetukselle.

Vaikka menisin vain lasilliselle, tuntuu että sunnuntaina en saa sanaa suustani. Ääni lähtee todella helposti, kun huutaa täysillä jokaiselle uudelle tuttavuudelle: ”It´s Henna, not Emma, Hemma, Anna, Hanna or Mariana.”

 Hiljaisuuden ihannointi saavutti huipentumansa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (tai ehkä se oli jo sunnuntaiaamua).

Eteisessä portugalilainen kaveri riisuu kuoritakkiaan pois. Mietin, että kylläpä lähtee kova kahina yhdestä takista. Sitten suomalainen ystäväni avaa suunsa: ”Oh your jacket is too loud!” Joo. Olihan se kovaääninen takki…