Kärsimyksen tiellä

Viime viikon keskiviikkona tunsin orastavaa kipua kurkussani.

Perus. Torstaina menin normaalisti töihin, eihän se nyt niin kipeä ollut. Ja muutenkin, minun kurkku on aina kipeä. Torstain mittaan minulle nousi kuitenkin kuume. Lähdin aikaisemmin kotiin ja perjantaina olinkin jo aika varma, että kuolen tänne.

 

Kamala kuume, hirveä kipu, pää räjähtää.

Eikä siinä vielä kaikki! Leuassa joku ihmeellinen finnintapainen, mutta jotenkin erilainen paukama. Olin aika vakuuttunut, että minulla oli streptokokin aiheuttama angiina ja maitorupi (juu konitohtori vauhdissa). Lauantaina oloni oli jo vähän parempi. Kävelin rantaan ja oli muuten tuskaista. Hengästyin heti kun liikahdin. Ajattelin kuitenkin pyörähtää kaupungin kautta, mutta jännästi juuri Zaran kohdalla (kiitos Jeesus, säästyivät nekin rahat) aloin voida todella huonosti. Halusin oksentaa keskellä Lissabonin vilkkainta keskuskatua. Jotenkin sain kuitenkin kasattua itseni ja hoipuin hieman sivummalle. Oksu pysyi sisällä ja konttasin lopulta rappuset kolmanteen kotikerrokseemme. Kotona muistin, että minunhan piti mennä apteekkiin ostamaan voidetta rupeeni, joka oli muuten tosi pahan näköinen.

 Sunnuntaina selvisin apteekkiin.

Apteekkari siinä iloisesti totesi, että herpeshän se. Herpes?! A serio!? ”Yes sometimes when your system is a bit down it comes.” No sehän kiva, olisin ehkä ottanut sen vähän parempana aikana mieluummin. Menin kotiin ja mietin, että olen elämäni huipulla. En ollut syönyt oikein mitään kolmeen päivään ja heikotti muutenkin katsoa omaa herpeksistä leukaa peilistä.

 

Maanantaina sain viestin töistä: ”Hei, mene lääkäriin. Täällä on liikkeellä jotakin rokkoa.”

Sim, senhora. Onneksi lähin sairaala ja päivystys sijaitsevat melko lähellä, joten päätin kävellä sinne. Väärä valinta. Helvetillisen ylämäen aikana olin oikeasti aika varma, että saan sydänkohtauksen. Hikoilin kylmänhikeä ja sairaalalla eksyin tietysti tyylikkäästi. Päivystyksessä oli varmasti 50 ihmistä ennen minua ja ärsyynnyin siitä suunnattomasti. Olihan minulla hirveä kiire sänkyyn makaamaan, olin kuitenkin maannut siellä vain viimeiset kolme päivää.  

 Lopputulos

Koko keikka kesti tunnin. Vanhempi, erittäin charmikas tohtori vitsaili piikittävänsä minuun penisilliiniä jolle olen allerginen. Sain antibiootit ja kolme muuta lääkettä (täällä ei säästellä). Ei ollut rokkoa. Kävelin kotiin ja jäin matkalla häikäistymään auringosta. Ajattelin, että ei tämä tästä ainakaan huonommaksi muutu. Heh heh hee… Kunnes heräsin tänä aamuna toinen poski aivan pulleana. Viisaudenhammashan se siellä vähän tulehtuneena kiukuttelee. Pohjalta on suunta vaan ylös!