Kotona kaukana kotoa

En oikein viitsisi hypettää tästä paikasta.

Kai se on jotenkin suomalaista, vaatimatonta. Olisi kai jotenkin leveilyä kertoa, että asun ihanassa vanhassa talossa aivan Lissabonin keskustassa. Minulla on kivaa ja super helppoa ”töissä.” Portugalilaisten työkavereideni mielestä olen hauska ja minusta he ovat erittäin hauskoja. Koulussa lapset saavat syödä lattialla ja synttärisankari tuo kotona leivottua kakkua toisille lapsille. Kaikki kiva ei ole kiellettyä täällä. 

 Käyn söpössä pienessä joogastudiossa joogaamassa ja neulon villasukkia.

Hengailen kauniissa puistoissa ja eksyn viikonloppukävelyillä. Tapaan kavereita myöhään arki-iltoina ja nautin ravintoillallisella aina lasin viiniä.

 Samalla se tuntuu jotenkin niin pahalta.

Aivan kuin olisi kiellettyä viihtyä. Olen maanpetturi, tyytymätön Suomeen. Enkä ole edes itkenyt kertaakaan täällä. Olen pennitön, minulla on vain muutama ystävä, enkä ymmärrä kieltä. Täällä on vieläkin lämmin ja olen aina hikinen. Siitä huolimatta tiedän tulleeni kotiin.