Ryppyjä rakkaudessa (Hankaluuksia harjoittelussa)

Tällä hetkellä harjoittelussa on menossa kinkkinen vaihe: joulu.

Vaikka minun on vaikea ymmärtää, että nyt edes on joulu. Täällä on vieläkin niin lämmin ja aurinko häikäisee. Töissä kuitenkin huomaa hyvin, kuinka joulustressi pukkaa päälle ihan ilman pakkastakin.

Joulu!

 Kuten joskus taisin mainita, on toiminnan taso aika korkea.

Nyt se on kuitenkin mielestäni mennyt hieman överiksi. Lapset pistetään näyttelemään joulunäytelmää, rakentamaan lavasteet ja tekemään vanhemmille lahjoja. Siis 3-vuotiaat. Ja kaikki on aikuisjohtoista, lapset ovat vain tuottamassa aikuisten visiota jostakin, joka tuotetaan aikuisille. Siis hetkinen, työskentelenkö tehtaassa?

 Luokan toinen opettaja on kuin luotijuna.

Hän on jo ennen palavereita päättänyt mitä teemme ja miten. Siinä sitten yritän kauniisti tuoda omia ajatuksiani esille, mutta turhaan. Joulujuhlapalaveria ennen hän oli jo suunnitellut, että lapset näyttelevät suomalaisen sekä portugalilaisen joulun. Just. Ei kun vaan rakentamaan lavasteita ja treenaamaan.

 Yhtenä päivänä minulta meni hermo.

Olen ”rakentanut” yhteen luokan kulmauksista ”suomalaista taloa” eli saunaa ja olohuonetta lasten kanssa. Suomeksi sanottuna olen maalannut joka päivä jotakin. Sitten kollegani toteaa: ”Etkö meinaa maalata kiukaan kiviä harmaalla? Ne olisivat paljon paremmat niin.” Voi jeesus. En. Vastaan: ”Minä en maalaa enää ikinä mitään. Eivätkä maalaa lapsetkaan. Tämä ei ole mikään maalarikoulu enkä minä ole maalari.

Sauna

 Lyhytnäköinen Kunnianhimo on yksinkertaistanut toiminnan täysin.

Kaikki pyörii sen ympärillä, kuinka hieno joulujuhlan tulee olla, että aikuiset ovat tyytyväisiä. Sen tulee tyydyttää vanhemmat, johtoportaan tyypit ja opettajat. Ja ihan kuin ketään oikeasti kiinnostaisi. Kolmevuotiaat pistetään väsäämään utopiaa, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. Eikä kyse ole tyydyttämisestä. Kyse on paremmuuskilpailusta.

 

Suomalainen ja portugalilainen huusholli

 

Minun suomalaisessa talossa näytellään suomalainen joulu.

Lapset näyttelevät perhettäni. He eivät tiedä perheestäni mitään, koska minulla ei ole ollut saumaa kertoa heille siitä. Kuvat odottavat pöydällä joka päivä, mutta aina on paljon tärkeämpää tekemistä. Minua hävettää. Haluaisin pyytää lapsilta anteeksi. Anteeksi, että joudutte kestämään tätä.

 Loppuhuipennus kävi lähellä.

Viimeisenä päivänä ennen juhlaa lapset istutetaan lattialle odottamaan, kun aikuiset maalaavat, askartelevat ja viimeistelevät ”näyttämöä.” Yksi lapsista ei luonnollisestikaan jaksa istua paikalla ilman mitään tekemistä, vaan rupeaa hääräämään omiaan. Opettaja poistaa tytön luokasta, hän joutuu yksin istumaan käytävään. Siinä vaiheessa meinaan räjähtää. Tekee mieleni sanoa vastaan, mutta en pysty.

 Tänä aamuna oli aika vetää show.

Luokan ulkopuolella seisoo 20 lapsen vanhemmat. Lapset riehuvat luokassa ja pitävät aivan kamalaa meteliä. Minä korotan ääntäni ja huudahdan, että nyt hiljempaa. Junaa muistuttava opettaja komentaa minua: ”Henna, et voi sanoa noin. Vanhemmat ovat ulkopuolella ja kuulevat!” Siis mitä helkuttia. Nytkö sitten pitää antaa kaikkien tehdä mitä vain, koska vanhemmat ovat paikalla? Voisin kuvitella, että tilanne olisi Suomessa juuri päinvastainen: vanhemmat olisivat iloisia, jos näkisivät että koulussa on jonkinlainen kuri ja käytöstapojen vaatimus. Mutta ei. Täällä (muulloinkin kuin juhlapäivinä) vedetään ihan pokerilla ja kunnon nuoleskelulla suhteet vanhempien kanssa. Tai eivät kaikki vedä, mutta osasta opettajista huomaa kyllä heti, ketä he yrittävät mielistellä. Jos vertaa todellisuutta ja sitä mikä vanhemmille näytetään, osalla opettajista on kyllä kahdet, ellei kolmetkin kasvot.

 Itse näytelmä meni oikein hyvin (varmaan siksi, että pidin suuni kiinni).

Mutta vaivaannuttavinta oli vasta sen jälkeen. Vanhemmat tulivat onnittelemaan (?!) näytelmän johdosta ja käskivät lapsiansa kiittämään (?!) minua. Yritin kohteliaasti kääntää kohteliaisuudet takaisin lapsiin. Sitten alkoi joululahjojen jako. Lapset siis olivat tehneet lahjat vanhemmilleen. Koska vaatimattomia oltiin, niin lapset tekivät jäljitelmät Van Goghin maalauksesta. Eipäs siinä sen kummempaa. Leppoisaa joulua etenkin kaikille lapsille. Kyllä taisi olla lottovoitto elää lapsuus Suomessa…

Van Gogh

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *