Suomen suuria kuvioita

Olin Suomessa pari viikkoa.

Nyt toivun siitä kotona Lissabonissa. Olen istunut, maannut ja pyörinyt sängyssäni vuorokauden ajan. Olen täällä lomalla. En ollut tajunnut, kuinka äkkiä olin omaksunut eteläeurooppalaisemman tavan olla. Suomen henkinen ja fyysinen kylmyys ei ollut yllätys, mutta silti shokki.

Pasilakin näytti kauniilta

 Jouluna halasin (tai yritin halata) 17-vuotiasta teiniveljeäni, joka tyrkkäsi minut pois luotaan.

Yleisin vastaus kaikilta kaikkeen oli ”ihan kiva.” Kaverit olivat kiireisiä ja ohareita tuli tuon tuosta. Tukholman visiitillä opin, kuinka naapureita juostaan karkuun. Ihmiset näyttivät hyviltä ja huolitelluilta, mutta silti eivät halunneet katsoa ketään tai tulla katsotuksi. Näkymättömyys oli ikään kuin tavoiteltava tila. Mistään ei saanut innostua liikaa ja joukosta ei kannattanut erottua.

Kostoksi Temelle

 Portugalilainen ”we are poor but we are happy” –mentaliteetti joutui koetukselle.

Olin köyhä onnettomien ihmisten keskellä. Keskiluokkaisuuden ideaali puski jokaisesta tuutista. Aloin päästä kiinni siitä, miksi joillakin on hankaluuksia olla onnellisia tai tyytyväisiä mihinkään.

Onnellisia hetkiä

 Aitoa lämpöäkin oli havaittavissa.

Lapset ja vanhukset olivat sen välittämisessä parhaita. Erityiskiitos äidille joka jaksaa aina nauraa kaiken kaaoksen keskellä. Lisäksi jaksan ihailla Mummon ja Ukin tapaa elää, tehdä hyvää muille ja olla marisematta jokaisesta asiasta. Oli ihana kokea, kuinka kaiken kalseuden keskellä oli niin lämpimiä ja herkkiä hetkiä. En tiedä, onko lottovoitto syntyä Suomeen, mutta oli lottovoitto syntyä minun perheeseeni.  

Kiipeilyteline ei katso ikää

 Suomen ”lomallani” kävin jokaisessa tunnekuohun ääripäässä.

Hetken luulin tulleeni hulluksi, kun päivän aikana ensin ihailin, sitten vihasin, seuraavaksi nauroin ja lopuksi itkin. Kun käy vähän kauempana, niin sitä kummasti näkee itsensäkin eri peilistä kuin ennen. Toisaalta ei se ole siitä kiinni, että olisi muuttunut. Kyse on todennäköisesti siitä, mitä puolia itsestään löytää ja käyttää.

 

Missä on koti?

Siellä missä on hyvä olla. Tai vähiten paha olla. Enkä oikein vielä tiedä missä se paikka on. Täällä on nyt hyvä. Silti haaveilen jo syksystä ja jostain täysin uudesta ja ihmeellisestä. Kuten minulle kauniisti todettiin: ”Vi*un mustalainen, sinä se ramppaat.” Tähän sopisi hyvin vastaukseksi Anssi Kelan sanailut:

”Nyt lähdetään, ei jäädä itkemään
Ei tää miettimällä muutu miksikään
Sä joko tuut mun mukaan tai jäät ruostumaan
Kato, elämän sen voi kadottaa
Jos sitä liian pitkään odottaa
Kuolen jos en pääse liikkumaan”

Kotoisaa

 Ja sitten siihen, miten uskallan lähteä ja haaveilla lähdöstä. Sitä en tiedä. Äitini selitys on se, että minulla on siivet. Mitä ikinä sekin tarkoittaa, sitä yritän täällä selvittää…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *