alku

Jospa vaikka kokeilis näin saada ajatuksia ja pohdintoja purettua.

Blogin tekstit siis tulee (ainakin luultavasti) kertomaan arjesta pienen vauvan kanssa,
jonka ei pitänyt edes kotia tulla. Tästä enemmän ja tarkemmin myöhemmin.
Lisäksi tulee varmaasti olemaan kirjoituksia masennuksesta,omista pohdinnoista
ja siitä kuinka saada parisuhde toimimaan kaiken keskellä omine ongelmineen.

Ja kaiken tän arjen keskellä pyörii tasaisin väliajoin kaksi aiempaa lastani ja
sopeutumista meille kaikille tuon uuden tulokkaan kanssa.
Kuinka aiemmat lapset sopeutuu tulokkaaseen?

Paljon siis kaikkea ns.perus asiaa,mutta ripauksena siellä on ne omat pohdinnat ja oma historia,
joka kulkee päivittäin mukana. Niin hyvänä kuin pahana.

jatketaan tästä kirjoittelua.

-s-

Puheenaiheet Ajattelin tänään