Toukokuun ensimmäinen helli meitä lontoolaisia lämmöllä ja auringolla. 

Siitä kiitollisena pakkasin kameran reppuun ja suuntasin viereiseen Greenwich parkiin. Puisto kuhisi ihmisiä ja kuvattavaa löytyi hetki toisensa jälkeen. En malttanut jäädä nurmelle istumaan, vaan kuljin puiston läpi kaikkea ympärillä olevaa ihastellen ja tarkkailen.

Aivan mahtava sunnuntai ja ihana toukokuun ensimmäinen.

Vaikka Greenwich onkin minulle tullut vuoden aikana, silti täältä löytyy aina vain jotain ihasteltavaa. Kadut kuhisevat aina viikonloppuisin turisteja ja pienet putiikit laittavat esille tavaraa. Täältä löytyy suloisia pieniä kahviloita ja ruokapaikkoja.

Ihastuin Greenwichiin jo opiskeluaikoina, eli lähes viisi vuotta sitten ja en olisi voinut kuvitella että joskus vielä asuisin täällä.

Alueessa on ihanaa pienen kylän tuntua ja puisto on tärkeä keidas vihreyttä ja rauhaa hälisevän suurkaupungin keskellä.

Aamiainen on yksi lempiasioistani viikonloppuisin. Unelmoin jo eilen ihanasta aamupalasta ja ennen kaikkea kahvikupposesta hyvien unien jälkeen, koska olin eilen niin väsynyt että ruoka-ostoksia purkaessa laitoin vahingossa pähkinäpussin jääkaappiin.

Tänään sain syödä oikein sooloaamiaisen, sillä poikaystäväni on työn tiimoilta Pariisissa. Sooloaamiaisen taustalla kuului avoimesta ikkunasta linnunlaulu. Maltoin räpsiä pari kuvaa ja sitten äkkiä syömään!

Oli hyvää. Tämä oli ihana pieni hetki viikonlopussa ja en voi olla huomaamatta miten ulkona paistaa aurinko, joten horisontissa siintää juoksulenkki, päiväunet ja ehkä illalla elokuva.

Sooloilu on ihan hyvää toisinaan.