En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka ovat niin kyynisiä että eivät voi innostua juuri mistään, ainakaan mistään sellaisesta joka voitaisiin ehkä kyynikon mielestä luokitella hömpäksi tai turhaksi.

Olen vahvasti sitä mieltä että kaiken ei maailmassa tarvitse olla hyödyllistä tai järkevää, vaan toisinaan (tai oikeastaan aika usein) on ihan hyvä  innostua lapsenomaisesti ympäröivistä asioista.

Olen viime aikoina innostunut esimerkiksi näistä:

– Netflixin Stranger Things-sarjasta, jonka salaperäinen Eleven on yksi mielenkiintoisimmista sarjassa. ’80-luvun turvallinen nostalgia, musiikki, moniulotteiset hahmot ja samalla niin mystiset käänteet ovat saaneet koukuttumaan ihan tosissaan ja ahmimmekin sarjan läpi nopealla tahdilla. Salaisena scifi-intoilijana ja ’80-luvun popkulttuuria rakastavana jokainen jakso oli herkkua aisteille.

– Musiikista, etenkin ’80-luvun. Joy Divisionin Atmosphere on jotain minkä upeuden olen jostain syystä löytänyt vasta nyt (kiitos Stranger Things) Olen kuunnellut musiikkia pitkästä aikaa myös matkalla töihin ja töistä kotiin ja se on helpottanut väsymykseen ja ympäröivän kiireen suodattamiseen. Tein myös suunnitelmia mennä Bon Iverin keikalle työkaverini kanssa, joten musiikki-innostus elää ja voi hyvin.

– Lämpimistä voileivistä, joita tein pitkästä aikaa eilen ja ne sopivat juuri kuin nakuutettu pimeään ja syksyiseen perjantai-iltaan. Ne ovat lapsuuden viikonloppujen lempiruokaa ja myös lukioaikana teimme niitä sarjatulituksella viikonloppuisin parhaan ystäväni kanssa. 

– Syksystä ja viileämmästä säästä. Lontoon helteet kestivät +30 asteen lukemissa tälle viikolle saakka, ja sen ihanan helleaallon ja lämpimien tuulten saattelemana syksy saapui viileine tuulineen tilalle. Eilisessä illassa oli jo syksyn tuntua ja oli ihana käpertyä sisälle kynttilän valossa.

– Tulevien reissujen suunnittelusta. Haaveissa on pyörinyt niin Helsinki, Meksiko kuin New York (uudelleen). Pidän siitä kuinka kaupungit tuntuvat erilaisilta eri vuodenaikoina. Olen teini-iästä saakka unelmoinut syksyisestä sekä myös jouluisesta New Yorkista, unelma juontaa juurensa elokuviin kuten Kun Harry tapasi Sallyn sekä tietysti Yksin kotona.

– Gilmoren tytöistä. Olen pitänyt maratonia vanhoista jaksoista uusia odotellessa, ja samalla aikamatkannut huolettomiin lukioaikohin, jolloin Rory ja Stars Hollow’n tapahtumat olivat toisinaan kiinnostavampia kuin todellisuus. Tunnen entistä enemmän suurta samankaltaisuutta Loreilain kanssa ja ihailua Rorya kohtaan, jonka kaltainen opiskeluintoilija en koskaan ollut, kirjallisuusintoilija kylläkin.

– Kahvista. Työkaverini oli ostanut hasselpähkinän makuista kahvia, ja siitäkös minä innostuin. Onneksi työkaverini on ihan samanlainen intoilija, joten väsynyt perjantai pelastui juuri tuon taivaallisen tuoksuisen ja makuisen hasselpähkinäkahvin ansiosta. Nam!

Päivät ja viikot meni eikä huvittanut kirjoittaa niistä tai niiden aikana, piti vain elää ja hyväksyä ja ottaa vastaan kun elämä niin sanotusti antoi sitruunoita. 

Mutta niin se on, että kun elämä antaa sitruunoita, opettele tekemään ihan hemmetin hyvää lemonadia. Alun kitkeryyden jälkeen se alkaa jossain vaiheessa kyllä maistua taas hyvältäkin. 

Lontoon helle on liimannut hellevaatteet iholle ja tekee mieli syödä lähinnä jotain raikasta kuten marjoja ja hedelmiä. Lauantai ruutineineen ja pienine juhlahetkineen on viikon parhaita päiviä. Tunsin eilen itseni aikuiseksi hakiessani töiden jälkeen tavaratalosta lakanat ja punaviinin, ja vietin siinä fine wines-osastolla ainakin vartin autuaan ymmyrkäisenä siitä mitä minun pitäisi valita. Mutta jostain syystä viini ja viinin valitseminen, ja ne puhtaat uudet lakanat ovat aikuisuuden suosikkiasioitani. Samoin kuin leikkokukkien ostaminen.

Kävin minä lomallakin, Kreikassa, jossa makasimme ystäväni kanssa puolentoista päivän ajan sängyn pohjalla ilmastoinnin pauhatessa noroviruksen kielissä mutta loppuajan onneksi aurinkovarjojen alla rannalla. Merivedessä uiminen on jotain mikä kuuluu kesään, ja mikä Lontoossa on enemmän kuin mahdotonta. Pienestä lomasta olen siis erittäin kiitollinen, ja unelmoin jo seuraavasta.

Muutaman viikon Gilmoren tyttöjen seurassa vietetyn ajan jälkeen olen taas hiukan enemmän kiinni todellisuudessa, ja todellisuus tuntuu juuri nyt ihan hyvältä. Todellisuudessa on jotain uutta häivähdystä, hengästyneisyyttä ehkä siitä että kovimmasta on nyt selvitty ja intoa menemisestä eteenpäin. Hellesäiden vaihtuminen viileämpiin syyskenkä -ja vaatekeleihinkään ei ollenkaan haittaa. Tänä kesänä kesävaatteissa ehti elää mukavan paljon ja hien virtausta pitää jo normaaliolotilana.

Mutta elämä. Universumi. Eteenpäin vaan, bring it on. Olen valmis.