Parhaimpia ovat viikot, joina elää niin tiiviisti hetkessä ettei ehdi kirjoittamaan vaan keskittyy elämään.

Ja sitten jälkeenpäin on ihan pakko kirjoittaa, koska oli vaan niin huikean upeaa. 

Tällä viikolla ihastelin kissavauvoja pelastavan naisen työtä ja instagram-tiliä unettomina yön tunteina ja vieräytin parit kyyneleetkin, tervehdin jälleen kotikadun kissoja kissakuumeeni kourissa, paahdoin töissä ja tuntui että palaset loksahtelivat siellä paikoilleen mukavasti, koin kahden ketun ja kissan kohtaamisen (kaupunkiluonnon elämää parhaimmillaan), hurrasin Ranskan upeaan voittoon eilen pubissa ranskalaisten ympäröimänä ranskanliput maalattuina molempiin poskiini, istuin junassa matkalla kotiin ja vastasin ranskaksi kun vastapäätä istunut mies kysyi pelin tuloksista ranskaksi, join terassilla väsyneen viinilasillisen rankan viikon päätteeksi ja kävelin ilta-aurinkoisen puiston läpi kotiin hupsutellen tuon toisen hupsun kanssa.

Rankka, väsynyt, hetkessä eletty viikko.

Nyt on aika levätä. Ja sunnuntaina toivottavasti taas vähän juhlia.

Olin jo kauan haaveillut hitaasta ja rennosta viikonloppubrunssista. Tänään jääkaapin ammottaessa tyhjyyttään ja naapurin ihastuttaessa jälleen poraamisellaan päätimme vihdoin lähteä kotiseutubrunssille. 

Jonkin aikaa sitten lähistölle avattiin Bill’s, joka on suosittu aamiais-ja brunssipaikkana. Tykkäsin sekä taivaallisesta aamaisesta että kivoista pienistä laivastohenkisistä sistuksen yksityiskohdista.

Kotimatkalla tervehdin taas naapurin ihanaa kissaa, joka ihmetteli sunnuntain yllätyshellettä pihallaan ja tuli tuttuun tapaan puskemaan. Tällä kertaa sain napattua muutaman kuvankin tästä tervehtijästä.

Yllättävän lämpöaallon vuoksi tuntui kuin olisi ollut jossain Välimeren rannikolla. 

Naapurin kisu taisi olla tässä jo lähdössä seuraaviin seikkailuihin.

Kotiseutubrunssi oli tervetullut tähän sunnuntaihin. Nyt voi vatsa täynnä jatkaa leppoisaa sunnuntaita.