Olin haaveillut Toscanasta ikuisuudet siitä saakka kun ensimmäisen kerran näin Toscanan auringon alla -elokuvan 15-vuotiaana. Minulla oli myös joskus yläasteen lopulla italialainen kirjekaveri nimeltä Federico, jonka piti tulla joskus Suomeenkin ja muistan vieläkin sen pettymyksen, mikä siitä koitti kun Federico ei sitten koskaan saapunutkaan.

Näiden kaikkien vuosien jälkeen pääsin vihdoin Italiaan juhlistamaan syntymäpäivääni, tarkemmin Firenzeen. Onneksi matkaseuralainen oli matkasta ihan yhtä innoissaanm liekö syynä ollut se  i h a n a  ruoka. Ihan mieletöntä! Söin elämäni parhaat ciabattat, prosciuttot ja pizzat. Jopa vaniljajogurtti ja suklaa maistuivat paremmalta kuin kotona. Pasta-annos ei harmi kyllä ollut parhain syömäni, mutta hyvää silti. Limoncelloa sai ruoansuolatukseen joka annoksen jälkeen, tai vaihtoehtoisesti grappaa. Kahvi oli vahvaa ja sain sellaisen cappuchino-ähkyn ettei loppureissulla enää tunnollinen kahvinrakastajakaan jaksanut enää. Gelatokiintiöön riitti ainoastaan yksi päänkokoinen yksilö, joka herätti hilpeyttä poikaystävässä ja hikikarpaloita sitä tuhoavalle. Lopulta se hekotellut poikaystäväkin joutui siinä tuhoamisessa sitten auttamaan.

Yövyimme airbnb:n kautta pienessä kotoisassa yksiössä ihan duomon vieressä, ja kyllä tuntui kuin olisi pienen hetken asunut ihan oikeasti siellä.

Firenzen taidetarjonta antoi parastaan, ja tulipa nähtyä niin yksi suosikkimaalauksistani, Botticellin Venuksen syntymä kuin Michelangelon David-patsaskin. Sen vuoksi kannatti jonottaa sateessa kengät vesilammikoina, ja meitä ilahdutti sen kolmen vartin ajan myös kaksi (!) erillistä raekuuroa. Silti siitäkin jonkinlaisen riemun jaksoi repiä.

Ihana Italia, ihana reissu.