Sunnuntain sää ei tuntunut millään osaavan päättää mitä oikein tekisi – satoi ja paistoi vuorotellen. Käytin päivän enimmäkseen Netflixin katseluun. Illalla kuitenkin kaunis ilta-aurinko näytti niin houkuttelevalta, että oli pakko lähteä ulos kävelylle.

Motivaationa toimi saada kuvia ja kokeilla ensimmäistä kertaa uutta Topshopin midi-hamettani, jonka päätyminen vaatekaappiini saatikka ylleni oli jo suoranainen ihme. Niinhän se on, että koskaan ei pidä mennä vannomaan ei koskaan, mitä vaatevalintoihin tulee.

Kesäilta oli mitä ihanin, enkä vieläkään (tai ehkä koskaan) kykene lopettamaan kaikkien näiden kukkien ihasteltua, jotka ovat kesän myötä kotikadun ja muidenkin katujen varrelle putkahtaneet.

Tänään on tuntunut kuin päivä jatkuisi ikuisuuden. Hyvä näin, koska sunnuntaista on tullut lähes suosikkipäiviäni. Juuri tällaisina hitaina, matelevina ja hemmottelevina ne ovat parhaimmillaan.

Tuntuu että olen ehtinyt tehdä vaikka mitä, olen ehtinyt nauttia ihan vain olemisesta ja asioista jotka tuntuu hyvältä.

Olen pitänyt ikkunoita auki ja antanut lintujen liverryksen ja raikkaan kesäilman täyttää huoneen, juonut paljon sitruunavettä, uppoutunut Netflixissä telenovelamaiseen maailmaan yhä uudelleen, ottanut minipäiväunet kahdesti, hölmöillyt yhdessä ja nyt alan pian valmistaa ciabatta-herkkuleivät illalliseksi.

Aurinko jaksaa vielä paistaa, ja linnut livertää.

Ihana, hidas kesäsunnuntai.