Syödyt sanat
Olen usein huomannut, että vaikka kuinka vannoisi ”minä en kyllä sitten koskaan..”, ei voi välttyä toisinaan siltä että huomaa tekevänsä täysin sanojensa ja periaatteidensa vastaisesti ja ne vain toisinaan saattavat muuttua ihan ylösalaisin.
Näin on esimerkiksi käynyt kun..
– Vannoin että en ikinä käytä hameita tai mekkoja. Lapsena inhosin hameita ja kaikenlaisia ”ryöhelöitä” ja jos minulle ehdotettiin hametta esimerkiksi juhliin, se lensi pian kaaressa jonnekin kauimpaan nurkkaan. Nykyisin käytän töissä ainoastaan hameita ja mekkoja ja aina ulos mennessä täytyy laittaa jompikumpi. En vain osaa enää olla töissä tai ulkona syömässä/baareissa housut päällä. Käytän niitä vain viikonloppuisin. Inhokkeihin sisältyivät myös sukkahousut, jotka olivat mielestäni kamalinta maailmassa koska ne kutittivat ja tuntuivat inhottavilta ihoa vasten. Nykyisin hame -ja mekkofriikkinä luonnollisestikin sukkahousut kuuluvat päivittäiseen vaatevarastoon.
– Vannoin että en ikinä käytä kynsilakkaa tai huulipunaa. No, toisin kävi.
– Vannoin että minusta ei ikinä tule toimistotyöntekijää vaan haluan tehdä jotain erilaista. Tämä vannoma juontaa juurensa lukioaikojen ja välivuosien ”free bird”-elämänasenteeseen ja koin jostain syystä toimistoympäristön kahlitsevana. Olen ollut nyt toimistohommissa parin vuoden ajan enkä osaa enää kuvitella muunlaista ympäristöä (paitsi ehkä kotitoimiston jossain hamassa tulevaisuudessa, fingers crossed). Tykkään avotoimistosta ja sen sosiaalisuudesta. Työkavereiden kanssa voi heittää vitsiä milloin vain ja ympärillä tapahtuu koko ajan. Ja kyllä mekin osataan pitää hauskaa, kuten allaolevassa kuvassa näkyy (meillä oli Amerikka-pukeutumisteemapäivä ja päätin heittäytyä Great Gatsby-henkeen kun kerran hyvän syyn sai)
– Vannoin että ranskan kieli on rumaa enkä taatusti halua opetella sitä. No, opettelin sitten silti omatoimisesti ja jostain ihme sattumasta tapasin ranskalaisen poikaystäväni muutaman viikon kuluttua kun aloin osata muutakin kuin bonjour ja merci. Nykyisin ranskan kieli on mielestäni kauneimpia kieliä maailmassa ja ikiunelmanani on osata se (lähes) täydellisesti. Ja tietysti omistaa joskus talviasunto Ranskan Rivieralla ja samalla sellainen ikirusketus kun kaikilla siellä asuvilla.
– Vannoin että en koskaan ala juomaan kahvia. Kaikki alkoi ensimmäisen ”oikean” työn pitkistä tunneista ja niistä lukemattomista americanoista, siitä tie kulki lattejen ja cappuchinojen maailmaan ja se oli menoa se! Nykyisin aamukahvi on must, viikonloppuisinkin. Ja töissä lounaan jälkeen on pakko saada takeaway-latte antamaan kicksit tai muuten vaipuu horrokseen iltapäivän helmoissa. Ja lisäksi, kahvi voi olla myös kaunista (katso vaikka!)
– Vannoin että en ikinä halua ajokorttia ja autoa. Tämä ajatusmalli on muuttunut iät kaudet (tai no pari viime vuotta) julkisissa laahatessa ja toisinaan mieluummin istuisi omassa rauhassa autossa kun kärvistelisi kymmenien kanssa samaa ilmaa hengittäen pikkuruisessa tubevaunussa. Se ilma ei muuten toisinaan (etenkään kesäisin) ole mikään maailman raikkain hengitellä. Lisäksi ajatus jossain upeissa rannikkomaisemissa tai vasyen kaupungin silhuettia auringonlaskussa ajamisesta on niin elokuvamainen, että sen haluaisi kokea edes joskus ajajankin roolissa. Matkustajana näitä ”olen osa elokuvaa”-hetkiä on tullut koettua ja se oli aivan eeppistä. Myös jos perheenlisäystä siunaantuu, olisi auto käytännöllinen paikasta toiseen kulkemisessa.
– Vannoin ettei minusta koskaan tule blondia. Värjäsin vuosikaudet perusruskeita hiuksiani tummanruskeiksi ja vannoin että tummina ne pysyy. Pari vuotta sitten se ajatus sitten lähti, ja nyt hiukset ovat sitten siitä lähtien olleet vaaleat. Tunnen oloni jotenkin minummaksi vaaleammilla hiuksilla. Tosin nyt haaveena olisi saada oma vaaleanruskea väri takaisin, enkä kaipaa enää tummanruskeaa hiuskuontaloani ollenkaan takaisin.
– Vannoin myös etten koskaan leikkaa pitkiä hiuksiani lyhyiksi. Lapsena hiukseni ylsivät takapuoleen asti ja pitkä tukka vain oli osa identiteettiäni, sillä sipuli. Kuitenkin muutama vuosi sitten otin ja pätkäisin ne hartiamittaisiksi ja sen seurauksena sain hiuksiini upean vahvuuden ja terveyden pitkiksi ajoiksi sen jälkeen kunnes aloitin blondauksen ja jouduin toisen kerran pätkäisemään. Alla hiuskuontaloni ennen ensimmäistä pätkäisyä. Hui kauhistus miten ne olivatkaan p i t k ä t.
