Pakkaamisen vaikeus..

 

 

Ajattelin tulla teille kirjoittelemaan ennen meidän Tukholman reissua! Lähtö on jo ylihuomenna, rehellisesti sanottuna jännittää.. Tiedän olevani hyvissä käsissä, sillä reissut rakkaiden ihmisten kanssa ovat niitä parhaimpia juttuja! 

IMG_0017.JPG

Olen aloittanut jo pakkaamisen, valitsin paljon vaatteita mukaan. Koetin valita sellaisia vaatteita, joihin en kyllästy heti ensimmäisenä iltana matkalaukussani. Lupaan, että mukavien matkakuvien lisäksi on luvassa iso kasa asukuvia.. Päävärinä taitaa asuissa olla se klassinen musta. Muutaman väriläiskän pakkasin mukaan vaatteissa niin kuin huulipunissa. Näyttäähän muidenkin matkalaukut usein musta-valko väripainotteiselta? Etenkin, kun asuja tulee varmaan vaihdettua tiuhaan tahtiin niin värejä ei paljoa tarvi. Ja uskon, että Jenni Vartiainen silti vetää pidemmän korren. Neiti oli pakannut Vain Elämää -kuvauksiin 40 asua.. :). Vaikka vaatekaappini on purattu tällä hetkellä suureksi osaksi pitkin huoneeni tasoja. 

Itse koen lisäksi kosmetiikan pakkaamisen hankalana, koska en koskaan tiedä valmiiksi mitä haluan kasvoille laittaa. Sillä olen aivan M.A.C. tai LUMENE tyttö ja menen aina fiiliksen mukaan. En kuitenkaan halua nyt raahaa montaa meikkivoidetta mukaan laivalle vaan päätin ottaa täydellisen CC-voiteen iholleni. Tykkään todella yksinkertaisesta meikistä muutenkin, sillä rakastan kulmakarvojeni tuomaa vahvaa oloa. Ihana Fanny kävi ne eilen muotoilemassa lähtövalmiiksi <3. Vahvojen kulmakarvojen tuoma look on ihana kruunata ihanalla punaisella huulipunalla. Joten ehkä tuo musta-valko vaatekirjo on oikein hyvä! ;). 

IMG_0018.JPG

Ehkä mä rupean vielä miettimään kenkiä :D.. Koetan ottaa todella minimimäärän kenkiä, sillä olen huomannut usein käyttäväni vain samoja kenkiä.. lähes taukoamatta. Ja sitten kannan turhaan monet kengät mukana. Kuvissa näkyvät maiharit ovat tämän hetkiset suosikit sillä ne kyllä sopivat lähes jokaiseen pakattuun asuun. 

 

Okei onko ok kirjoittaa pakkaamisen vaikeudesta? Olisi ehkä ollut parempi tehdä asialle jotain muuta, mutta pieni purkautuminen auttoi. Nyt mä hiljenen meidän loman ajaksi. Palataan ensi viikon lopusta uudestaan reissujuttujen kanssa :).

Lisäksi haluan tietää, mitä mieltä te olette uudesta ulkoasusta mm. bannerista? Haluttiin yksinkertainen näin aluksi. 
Muistattehan, että meitä voi seuraa twitterissä nimellä @MonikaTiina, siellä on reaaliaikainen meno käynnissä suurimmaksi osaksi.

takki / ONLY, paita / JSNF, huivi / Cubus, housut / Seppälä, sukat / ABREU ja laukku / 2nd hand

Muoti Oma elämä Päivän tyyli