Girls’ stuff
Nopeat heipat kaikille, ruudun toisella puolella oleville 🙂 !
Tänään on perjantai, joka on kauan (..parisen viikon) odotettu vapaa viikonlopun alku. Viikonlopuksi ollaan lähdössä reissuun yllättäen kiertämään Suomea, paikkakunnaksi valikoitui Turku ja Jämsä. Eilisillan pakkaaminen oli mahdoton tehtävä, joten on lähtenyt paljon kaikkea mukaan. Milloin oppisin pakkaamaan järkevästi ja päättämään vaatteet etukäteen päälle? Toivon, että tänään äänesttävä avioliittolaki menisi läpi ja sen tie olisi päätöksessä tämän päivän äänestyksen jälkeen. Sillä pakkaaminen on pieni murhe tälläisten asioiden äärellä.
Otin keskiviikkona kantaan blogissa tuohon #HeForShe kampanjaan, mutta harmi ettei aika riitä kirjoittaa Tahdon kampanjasta. Toivotan kaikille oikein ihanaa viikonloppua ja nauttikaa läheisten seurasta <3. Itselläni viikonloppu menee läheisten rakkaiden ihmisten seurasssa! Palataan jälleen asiaan alkuviikosta. Pahoittelut pikaisesta postauksesta!
<3 Tiina