THOUGHTS

IMG_0012.JPG

Viime aikoina on tapahtunut niin paljon juttuja, joista oon oikeesti innoissani. Usein pienetkin asiat voivat olla niin huikeita, jotta ne saavat hymyn kasvoille.  Yksi pienikin viesti voi olla merkityksellinen, etenkin sen tullessa oikealla hetkellä. Parhainta on etenkin sellaiset jutut, mitä ei odota tapahtuvansa.. Se tunne on jotain niin energialatauksellinen, kun sen kokee.. Silloin tuntee olevansa balansissa, vaikka ei olisikaan.

Perhe ja ystävät on mulle, kuin yhtä kokonaista perhettä <3. Oon todella onnellinen, että mulla on ympärillä ihania ihmisiä. Haluaisin rutistaa tällä hetkellä jokaista, joka saa mut hymyilemään päivittäin.

Myös uudet musiikkilöydötkin on aina näin syksyisin tervetulleita. Tietyt biisit ovat vieneet jalat mennessään ja aiheuttavat kylmiä väreitä.. Mä fiilistelen niitä lähes taukoamatta, musiikki on vaan parasta huumetta. Mitä mieltä te ootte näistä seuraavista???
¨
Pete Parkkonen / Ei kaltaistasi
Kaija Koo / Surulapsi
Samuli Edelmann / Väliaikainen > huom. tää avaa Spotify linkin ainoastaan näistä!
Jannika B / SivaIMG_0013.JPGSyksy on usein TV-ohjelmien kultakautta, kun alkaa uudet ohjelmat tai tuotantokaudet. Tosi TV’t eivät oikein innosta meikäläistä, mutta viikko sitten perjantaina alkanut Vain Elämää vei meikäläisen aivan deepiksi. Vesa-Matti Loiri on mulle yks kovimmista nimistä, mitä siellä on. Odotan innolla, mitä kausi tuo vielä tullessaan. Sillä eilinen Paula Vesalan päivä oli kanssa huippu, mä yllätyin positiivisesti siitä naisesta! Pienet irtiotot tekevät muutenkin arjesta jännittävämpää. Kiitos Essin&Isa-Marian viime viikon perjantai ilta pääsi uusiin asteisiin, ehdottivat Helsingin yöelämää! We got Beef tarjosi mukavan illan.. ehkä liiankin mukavan. Onneksi mulla on ihania ystäviä, jotka haluavat olla rehellisiä tuli mitä tuli <3. IMG_0014.JPGlaukku /mummon, liivi+housut /H&M, neule+takki/ONLY, raidalliset sukat /Abreu, kengät/H&M  Syksy on kaapannut otteeen luonnosta ja hallitsee mielialaa mukavalla rempseällä otteella. Alkusyksyn pukeutuminen on niin mukavaa, että silloin tekee mieli yhdistellä hieman erilaisiakin asuja. Perustutulla turvallisella twistillä, kuten kuvissakin näkyvästä asusta näkyy.

Palaillaan! Xo Tiitu

Muoti Ajattelin tänään Päivän tyyli

#kutsumua – Monika

Kiusaaminen, asia joka saa mut aina ihan raivon partaalle. Se on väärin. Itse koulukiusattuna ja muuten yli 10 vuoden ajalta että se jättää ikuiset arvet. Itsetunto heikkenee, jotkut eivät saa sitä koskaan takaisin. Itselläni on kiusaamisesta johtuen todella huone itsetunto, vaikka annan ehkä toisen kuvan. En haluu et muut huolestuu tai harmittelee sitä. Tällä hetkellä oon suht sinut itteni kanssa, en aivan täysin mutta melkein. Se että tuunko koskaan olemaankaan, niin en tiedä siitä, mutta jos niin käy tiedän että se johtuu ihan kiusaamisesta. 

IMG_0003.JPG

Jos tätä lukee joku joka on kiusaaja, kerro vaikka anonyymina kommentti boksiin jos haluat, että mikä saa sut kiusaamaan toisia, saatko sä siitä jotain hyvää mieltä? Onko sulla paha olla ja purkaat sitä kiusaamalla? Mieti seuraavan kerran kun kiusaat, miltä se tuntuis, jos sulle tehtäis niin. Toisaalta sitä on kyllä vaikee varmasti kuvitella. Jos on paha olla ja pitää purkaa se johonkin, älkää kiusatko, juoskaa vaikka niin kauan kunnes se olo on poissa. En tiedä, tehkää ihan jotain muuta, mutta älkää kiusatko. Koulukiusaaminen, miksi?! eikö jokainen oo mennyt kouluun oppimaan, ei tarvitsisi mennä pelossa kouluun, vaan saisi mennä iloisena näkee samalla kavereita. 

Ite tuun aina puolustamaan kiusattuja, jos nään tilanteen, menen väliin. Tiedän miten pohjalle kiusaaminen voi viedä. Koulukiusaaminen, miksi?! Eikö jokaisella olisi oikeus mennä kouluun iloisena, eikä miettien sitä, että mitä tää päivä sisältää, saako olla rauhassa?

 

Mulla itsellä tällä hetkellä on suht hyvin asiat, mulla on kourallinen ystäviä ja sit jonkun verran kavereita. Heille kaikille mä kelpaan tälläisenä kun olen, huumorintajuttomana, tylsimyksenä. Ja he kelpaavat mulle sellaisenaan. Tietäkää että ootte mulle rakkaita <3
IMG_0006.JPG

Ihmiset pyytäkää anteeksi kiusatuiltanne, teistä se ei ole ehkä iso asia, kiustusta se voi olla hyvinkin iso asia. Vaikka ette saisi anteeksi, ainakin olette yrittäneet. Haastan jokaisen tekemään tämän 

haasteen ja miettimään koko aihetta.

-M

ps. Ei ole ensimmäinen kerta kun puhun kiusaamisesta, eikä varmasti viimeinen!!

Puheenaiheet Syvällistä