SUPERPARK VANTAA
*yhteistyö
Kyselimme Superpark Vantaalta haluisko he tehdä yhteistyötä, sieltä he vastasivatkin myöntävästi. Me pääsimme siis testaamaan ilmaiseksi tätä. Superpark on sisäaktiviteettipuisto, josta löytyy kaiken ikäisille jotakin. Itse lähdin hieman varauksella sinne, sillä olihan minulla tietysti ennakkoluuloja kyseiseen paikkaan. Superpark sijaitsee Vantaan Tammistossa.
Sisälle tultaessa avautui oikein valoisa ja tilava aula, tiskin takana hymyileviä asiakaspalvelijoita. Meitä lähti opastamaan kaksi mukavan oloista naista, he samalla kertoivat puiston toiminnasta, että liikuntapisteistä. Puisto sisältää seikkailualueen, gameareenan ja freestylehallin. Artistejakin on muistettu, heitä varten siellä on esiintymislava ja kerran kuukaudessa sunnuntaisin siellä on esiintymässä eri artisteja. Ensikuussa siellä on JVG. Puistotyöntekijät kierrättivät meidät puiston läpi, jonka jälkeen pidettiin Tiitun kanssa pieni tauko ja käytiin syömässä. Ruokailun jälkeen lähdettiin kahdestaan tutustumaan lisää puistoon.
Superparkissa sijaitsee myös Ravintola Robson’s, jossa kävimme syömässä. Robson’s tarjoaa päivittäin Lounasbuffetin, jonka hinnat vaihtelevat 6,90-9,90e välillä. Lounasajat vaihtelevat arkisin 10.30-14.00 ja viikonloppuisin 11.00-15.00. Muita vaihtoehtoja ovat myös erilaiset burgerit (pekoni, halloumi tms.), hot doggeja (bratwurstilla, tavallisena) sekä barbeque-nacho-kana lautanen.
Puiston alussa on rattaita pienimille asiakkaille, hienoa että pienempiäkin muistettu. Mukaan kannattaa varata joko sisäkengät tai sitten voi olla sukkasiltaan. Itse suosittelisin ehkä kenkiä, joissain voi muuten tulla jalkapohjat hieman kipeäksi 🙂 Alueelta löytyy myös kaksi juoma-automaattia, mistä voi ostaa juotavaa, tai sitten viereisestä ravintolasta. Lisäksi löytyy runsaasti lukollisia lokeroita, mihin voi jättää vaikka ulkovaatteet. Tarpeeksi kun innostuu aulasta löytyy myös pieni myymälä missä myydään polkuautoja, keinuja sun muuta mitä puistossakin.
Aloitetaan vaikka kierros alusta, alussa on pienemmille lapsosille pientä kiipeily’seinää’ josta voi tasolta toiselle laskea liukumäestä. Kokeilimme sitä ja se seinänkiipeeminen osottautuikin haasteellisemmaksi mitä ajattelin, ehkä johtunee myös siitä, että en oo niin ketterä kun pienet lapset. Vieressä oli vaijeriliukua kahden verran. Seuraavaksi tuli polkuauto radat, pienemmille oma ja isommille oma. ennen ajoa pystyi siitä tulostamaan ajokortin itselleen minkä sitten sai pitää muistona. Polkuautoilla ajettiinki muutamii kierroksia, ja toi ajaminen ei taida Tiitulta onnistua niin hyvin edes sillä polkuautolla. Polkuautojen vieressä oli minugolfia, sitä kokeilimme vain yhen reijän verran. Golfreijät oli toteutettu hauskalle tavalla, oli metalliroskiksia edessä, toisessa ankkoja. sitten lisäksi siellä oli jalkapallo missä pystyi keräämään pisteitä osumalla tauluun, siinä en itse ollutkaa kovin hyvä. En saanut yhtään pistettä, vaikka pallo tauluihin osuikin, osui ilmeisesti liian hiljaa tai kuvittelin kaiken.
Lisäksi siellä on myös golf- ja lätkätutka, eli kertoo kilometrinopeuden millä pallo/kiekko liikkuu. Top 5 parhainta näkyy taululta, niitä kannattaa kokeilla rikkoa. Frisbeegolf löyty kanssa, sitä ei kokeiltukkaan ja sitten lisäksi pesistä pystyi pelaamaan, simulaattori? tyyppinen joka heittää palloja sulle mitä pääset lyömään, sitä huolettiin parhaillaan, jotenkaa luonnollisesti emme päässeet kokeilemaan. Tässä on jo paljon tekemistä mutta vielä löytyy muutakin!
Alueelta löytyy paloasema, johon pystyy laittamaan tulipaloja, joita sitten sammutellaan. Sisäpihalla on koriskenttä. Kaksi liukumäkee löytyy, jota lasketaan sellaisilla ilmatyynyillä? Freestyle puolella löytyy skeitti/potkulauta alue, jossa voi tehdä temppuja tai lautailla/rullailla muuten vaan. Puistosta pystyy lainaamaan skeittilautoja,potkulautoja sekä kypäröitä. Sitten itse mun lempparikohtaan, eli trampoliini alue, löytyy muistaakseni 5 tramppaa, kahdesta pystyi hyppäämään sellaseen vaahtomuovikasaan josta oli erittäin vaikea päästä ylös. Samaiseen kasaan pystyi myös flengaa köydellä. Parkourin harrastajatkin varmasti viihtyy siellä, iso ja monipuolinen parkou alue. Pienemmille siellä oli sitten erikseen kanssa trampoliinit ja palikoita mistä monet kuulemma rakentavat linnoja ja muuta.
Oma mielipiteeni on se että mieletön paikka ja kaikenikäisiä on oikeasti ajateltu. Tykkäsin tosiaan paljon ja puhuttiin jo kavereiden kanssa että aiotaan mennä sinne käymään heidänkin kanssa, eli ainakin nyt ennen kesää pitäisi muutamia kertoja siellä mennä käymään. Kuuma tulee, käy ihan melkein urheilusta. Ootteko te käyny? mitä tykkäsitte?
Lisätietoa löydät osoitteesta: www.superpark.fi/vantaa
Hinnat ovat seuraavanlaiset: päivälippu 19e, joka on voimassa koko päivän vaikka kävisit välissä kotona!! Lipun voit päivittää seuraavalle päivälle hintaan 12e. Lippupaketteja on myös saatavilla 16e/ yli 10 lippua. Alle 4-vuotiaat pääsevät puistoon ilmatteeksi puistoon. Kuukausikortteja myös saatavilla 49e.
Puisto sijaitsee osoitteessa Valimotie 13.
Kiitos puistolle suuresti mahdollisuudesta tutustua puistoon.
Tehtiin tästä kuvapainoitteinen postaus, että näätte myös millaista meno siellä oikeasti on.
Muista seurata meitä twitterissä @MonikaTiina sekä instagramissa @hairikkomonika ja @tttiituu.