Girls’ stuff

unnamed.jpg

unnamed1.jpg

Nopeat heipat kaikille, ruudun toisella puolella oleville 🙂 !

Tänään on perjantai, joka on kauan (..parisen viikon) odotettu vapaa viikonlopun alku. Viikonlopuksi ollaan lähdössä reissuun yllättäen kiertämään Suomea, paikkakunnaksi valikoitui Turku ja Jämsä. Eilisillan pakkaaminen oli mahdoton tehtävä, joten on lähtenyt paljon kaikkea mukaan. Milloin oppisin pakkaamaan järkevästi ja päättämään vaatteet etukäteen päälle?  Toivon, että tänään äänesttävä avioliittolaki menisi läpi ja sen tie olisi päätöksessä tämän päivän äänestyksen jälkeen. Sillä pakkaaminen on pieni murhe tälläisten asioiden äärellä.

Otin keskiviikkona kantaan blogissa tuohon #HeForShe kampanjaan, mutta harmi ettei aika riitä kirjoittaa Tahdon kampanjasta. Toivotan kaikille oikein ihanaa viikonloppua ja nauttikaa läheisten seurasta <3. Itselläni viikonloppu menee läheisten rakkaiden ihmisten seurasssa! Palataan jälleen asiaan alkuviikosta. Pahoittelut pikaisesta postauksesta!

 

<3 Tiina

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Höpsöä

Synttärikahvittelua sekä kuvailua.

Lokakuun lopussa äidillä on synttärit ja virallinen päivä kun ois ollut, niin tiesin että en pääse silloin kahville. Ajattelin sitten viedä muutamaa päivää aikaisemmin äitin synttärikahveille, Hän sai valita paikan, mikskä valikoitui lopulta rastilassa(?) sijaitseva punainen tupa.  Paikka ei ollut hieman ennen 10 auki vielä, joten päätimme mennä rannalle hetkeksi kuvailemaan. Siellä olikin sopivasti joutsenia muutama. Joutsen on lintuna mielettömän kaunis, jollain tapaa myös herkän oloinen. Tiedän että ne saattaa olla ilkeitäkin. En tiedä oikein mitä kuvista kirjottelen, kun ne puhuvat puolestaan. Kuvat onnistui mielestäni hirvittävän hyvin, muokattu kuvia ei ole ollenkaan. 

IMG_1051.JPG

IMG_1052.JPG

IMG_1053.JPG

IMG_1057.JPG

IMG_1061.JPG

IMG_1062.JPG

IMG_1049.JPG

äIMG_1023.JPG

IMG_1028.JPG

IMG_1041.JPG

Tänään kirjoittaminen ei oikein sujunut, huomaan itsekkin tökkivästä tekstistä sen. Kuviin olen tyytyväinen ja toivon pääseväni pian taas kuvailemaan. Mitä te tykkäätte kuvista? Ensi postauksessa kokeilen hieman erilaista ulkoasua, niin että kirjottelen tuonne väliinkin, että kaikki kuvat ei ole putkeen.

 

-M

p.s täytyy sanoa että loppuviikosta on tulossa livemusa painotteinen samoin ystäväpainotteinen 😉

Suhteet Ystävät ja perhe