SNAPSHOTS
Aateltiin tällä kertaa kirjoittaa ihan vaan kuulumisia puhelin kuvien muodossa, joita ollaan jaettu ahkerasti toisilemme tai sitten ystäville. Arki on ollut yhtä juhlaa, on ehtinyt tapahtua vaikka mitä jo 8 päivässä. (Tiitulla on kutina, että tästä tulee hyvä vuosi <3). Monika on koukuttunut Netflixistä, niin kuin kertoikin ja sen takia mä kirjoittelen tämän postauksen molempien puolesta.
Kertokaa kommenttikenttään, mitä te haluaisitte lukea meiltä? Meikkipostausta on tulossa pian Monikalta ja samoiten varmaanki lahjojen esittelyä. Mä koetan kirjoitella itsekkin mm. listata mun alkaneen vuoden biisit ja muuta kivaa! Pientä ruokapostausta ollaan ajateltu myös kirjoitella.
1. Oon koukuttunut kamalasti kaikista hedelmistä mm. ananas, appelsiini, mango, banaani ja kaikki sekaisin vaan. Nam ihania juomia saa aikaiseksi. Mä en itse kamalasti välitä noista smoothie -tyyppisistä juomista, mutta fruitiet ovat koukuttaneet todella pahasti meikäläisen maailmansa
2. Eilinen oli ihan demonien taistelupäivä, en muista milloin olisin ollut puhki töistä samalla tavalla. Onneksi jotain nauratti mun jutut niin paljon, että itekkin tulin hyvälle tuulelle loppujen lopuks.
3. Tänään poistuin kotoa sen verran, että lähin käymään vaa palauttamassa yhden paketin. Muuten vaan ottanut rennosti, tehnyt ruokaa ja katellu O.C’tä. Oonko mä ainut, jota itkettää ajatus Newport nuorten koulun loppuminen enemmän kuin Marissan kuoleminen. Rakastan noita mun puhelimen takakuoria, nekin löytyivät Bik Bokin aleista.
4. Ei tarvitse varmista selittää enempää muuta, kun olipas liukas reissu.
5. Monikasta on kuoriutunut melkoinen #selfie mestari, niitä pursuaa tyylii jokainen what’s app keskustelu ;). Haha kiva kun lähettelee!
6. Kulunut vuosi starttasi vähän ikävästi, ja ranne taitaa oikutella vielä ajoittain..
7. Eikös näytä hyvältä meiän uus ruokapöytä?? Me ollaan supertyytyväisiä tähän samoiten noihin H&M’n HOME puolen ale kynttilä jalkoihin, siitä asti ollaan poltettu melkein joka aterialla noita kynttilöitä.
8. Käytiin myös Monikan porukoilla viime viikolla moikkaamassa koiruuksia <3.
9. Viime viikolla siivoiltiin Essin vierailun vuoksi koti melkei kokonaa uuteen uskoon. Yllättävää on se, että eipä mun huone enää näytä tolta :D. Ja vaihettiin järjestystäkin vähän kotona, kaipaan olkkariin vielä jotain muutosta.. Ehkäpä alkuviikosta viimeistään ;).
10. Syötiin koko viikonlopun aikana tosi hyvin. Bataatti ranskalaiset olivat mulle/meille uusi kokemus, mutta ovat jäämässä meidän ruokavalioon tällä hetkellä. Mausteita oli tarpeeksi ja kylliksi salaattia. Nam miten hyviä uusia tuloikkaita löytyi ruokavalioon, tästä myöhemmin lisää!!!
11. Me päätettiin viikonloppuna nukkua kaikki samassa sängyssä, että kenenkää ei tarvisi nukkua yksin. Mistäs kuitenkin löydettiin Monika lauantai aamuna Essin kanssa? :DD. Siis Esmu oli meillä koko viikonlopun, että hujahti. Muistutti kyllä ihanasti, kuinka ihania ystäviä mulla on <3. Meillä oli tosi hauskaa.
12. Loppiainen vierähti Viivin ja Ellan luona. Pikkuneiti Ella tais olla väsynyt, kun vähän kiukutteli. Kuitenkin sitä on aina yhtä ihana nähdä. Meillä oliki menossa ruokakestit keskenämme, kun pieni nukkui. Rakastan rentoja iltapäiviä hyvässä seurassa <3.
Tiitu