Vegemessut

Vegemessut järjestettiin toista kertaa ja tänä vuonna paikaksi oli valittu Kaapelitehdas. Olen ollut nyt noin kymmenen vuotta vegaani ja jaksan edelleen yllättyä miten hyvä ruokatarjonta meillä on, ihan jos vertaa vaikka muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Vegfesteillä ja vegemessuilla on kiva käydä kokeilemassa uutta tarjontaa, vaikka aika kaupallinen tapahtumahan se on, mutta positiivisena puolena tuotteet ovat toki hyviä. Tänä vuonna messuilla oli kuuleman mukaan yli kahdeksan tuhatta kävijää, mikä näkyikin paikoin ahdistavana tungoksena.

IMG_20180225_104902.jpg

Vegemessuilla riitti kävijöitä. Kaapelitehtaalla lavalle oli varattu pienempi soppi kuin viime vuoden messuilla Teurastamolla. Ehkäpä noin tuplakokoinen messuhalli olisi sopinut tänne paremmin.

IMG_20180224_164759.jpg

Lauantaiset ostokset ja näytteet messuilta. Valitettavasti otin heti alkuun leivoslaatikon kuljetusta varten Hoviruoan ilmaisen kangaskassin, vaikka meillä on niitä riittämiin. Kangaskassia pitäisi käyttää eri lähteiden mukaan 50-100 kertaa ennen kuin sen ilmastovaikutus on muovikassin luokkaa. Sunnuntaina olin varautunut oman kangasnenäliinan/pyyhkeen kanssa, koska siellä ehti loppua vessoissa pyyherullat ja tiskasin välillä mukia ja sporkiani. Sunnuntaina tartuimme muutamaan hyvään kahvi- ja ruokatarjoukseen ja ostimme vastapaahdettua Lehmus roasteryn lähikahvia, Myssyfarmin erinomaista luomurypsiöljyä (tulimme hankkineeksi myös kaatonokan, mikä vähän romutti ostolakkoa), Oumph!-pakasteita ja Methodin pyykinpesuainetiivistettä, josta pitää postata joku toinen kerta lisää.

Mutta itse miettesisiin messuista! Oli kiva nähdä paljon tuttuja ja osallistua lavaesitysten seuraamiseen. Samoin maistelunäytteet olivat näppäriä, sekä hyvässä että pahassa; tietää että voi jättää ostamatta, mutta tuli myös tehtyä hieman heräteostoksia tämän takia.

IMG_20180225_140133.jpg

Negatiivisena puolena messujen roskamäärä on harmillinen, vaikkakin näilläkin messuilla oli paljon ekologisempia vaihtoehtoja. Paljon kuitenkin käytettiin muovipikareita ja tölkkejä lensi poltettavaan jätteeseen. Moneen annokseen sai käytettyä omaa mukia, haarukka/lusikkaa tai edellisessä pisteessä otettua alustaa.

IMG_20180225_101337.jpg

Lasimukini tuli käyttöön Plantin ja Oatlyn pisteillä.

IMG_20180225_130416.jpg

Nyhtökaurapyörykät olivat oma suosikkini messujen ruokatarjonnassa. Tässä oli paikallista vivahdetta karpaloilla ja kastike on kaurakermaisa.

IMG_20180225_105209.jpg

Spiron jäätelö tuli testattua ja todettua herkulliseksi, kun avokkini halusi välttämättä testata sen. Tähän lusikka tökättiin kysymättä, eli pitää seuraavalla kerralla huikata tilatessa, että on oma lusikka matkassa.

IMG_20180225_102306.jpg

Apetitin pizza oli erittäin positiivinen yllätys, tähän jäin koukkuun. Onneksi pizzaa ei ollut enää saatavilla, joten pitänee odottaa ainakin viikko-pari ennen kuin näitä saa kaupoista.

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Ei kiitos

Välillä tulee, etenkin minimalismisiivouspäivien yhteydessä, käytyä läpi sitä laatikkoa, jonne kaikki ylimääräinen pikkutavara kertyy. Totesin näistä kaikista esineistä, että yhdestäkään niistä en ole maksanut mitään, vaan ne on saatu tai ne otettu ilmaislahjoina tai kylkiäisenä. Mikään näistä ei ole ollut käytössä, joten olen tuhlannut näille säilytystilaa ja nyt arvokasta aikaa hankkiutuessani niistä eroon. 

IMG_20180217_134755.jpg

Ilmainen tavara on tässä mielessä oikeastaan aika kallista. Tiedän että monille, etenkin meille suomalaisille ilmaisten muoviämpäreiden jonottamisessa on oma viehätyksensä, mutta pidemmällä tähtäimellä olisi hyvä opetella sanomaan ei ja miettimään pidemmän aikavälin kustannuksia ja seuraamuksia, kun ilmaista tuotetta tarjotaan, samoin kuin maksullistenkin tavaroiden kohdalla. 

  • Tarvitsenko tätä todella?
  • Onko tämä tuotettu eettisesti?
  • Onko tuotteen ympäristövaikutus tämän arvoinen?
  • Haluanko säilyttää tuotetta ja käyttää sen elinkaaren loppuun asti?

Jos vastaus johonkin on ”ei”, älä osta tai ota tuotetta itsellesi.

Hyvinvointi Sisustus Hyvä olo Mieli