Remontin ihanuus ja kamaluus

Kyyneleitä ja hampaiden kiristystä. Pari kertaa olen miettinyt että me ei voida yhdessä ainakaan mitään taloa alkaa rakentamaan, kun pelkästään kylpyhuoneen remontointi on näin raskasta.

Pusu, hymy ja asian unohtaminen on ollut päivän sana. Taas jaksaa hetken hyvällä tuulella ja hermot latautuu uudestaan.

Remontointi on raskasta. Itsehän en siis ole pajoakaan tehnyt mieheen verrattuna, mutta hermoja raastavaa touhua se ainakin on. Kotona joka paikka on pölyn peitossa, jopa lautaset ja lasit kaapissa. Imurointi ei auta. Mitään ei kannata pestä ennen kuin pölytys todella loppuu, ehkä parin päivän päästä. Joudumme siis olemaan evakossa.

Jos remontin aikana tulee takapakkia (kuten kosteutta lattiassa.. toivottavasti ei olisi enää ensi viikolla) mies on kuin ”persuksiin ammuttu karhu”. Kyllähän harmituksen toisaalta ymmärtää.

Joka ilta tehdään hommia puoli yhdeksään asti illalla, siis mahdollisimman pitkään. Ja siinä yksi hyvä puoli; ei ole ehtinyt roikkumaan turhaan netissä tai tuijottamaan montaa tuntia televisiota illalla.

Vaikka pölytys loppuisi ja asunnon pesun voisi suorittaa seiniä myöten, suihkuun ei kuitenkaan pääse. Täytyy siis vain odottaa. Onneksi on edistystä jo nähtävissä.

img_0317.jpg

 

Puheenaiheet Sisustus DIY Syvällistä

Smells good

Ostin jo viime viikonloppuna uuden Escadan kesätuoksun. Se hurmaa aina, niin ihanan kukkainen ja vähän makea tuoksu. Viime kesänä ostin Escadan Marine Grooven, joka oli ehdoton viime kesän lemppari. Nyt voin käyttääkin sitä kun uusi on hankittu eikä tarvitse säästellä 🙂

escada1.jpg

Olin jo miettinytkin sitä uutta tuoksua, mutta en tiennyt että se tulisi näin aikaisin. Kesään kun vielä on aikaa..

escada-taj-sunset-for-women-75ml-edt.jpg

Nyt pysytään vielä hetken talven luottotuoksussa ”vihreässä omenassa” eli siis DKNY:n Be Deliciousissa.

dkny_be_delicious_edp.gif

Pari vuotta sitten en käyttänyt ollenkaan hajuvesiä kun en tuntenut niiden käyttöä lainkaan omaksi jutukseni. Juhliin saatoin laittaa mutta arkena tuntui että tuoksun liian erikoiselta. Toisin kuin nyt en voisi kuvitellakaan lähteväni ulos ilman ihanaa tuoksua, vaikka pelkästään omaksi ilokseni.

Vielä viimeiseksi hajuvesi jolta haisen aina juhliin mennessä, Boss:in Femme

boss-femme-eau-de-parfum.jpg

Kauneus Mieli Meikki Testit