Arjen juttuja
Still alive!
Ensimmäinen viikko handlattu koulun suhteen ja aivot työskentelee jatkuvasti ylikierroksilla kaiken uuden ja ihmeellisen kanssa. Toisaalta oon kuitenki tosi helpottunut nyt kun on päässyt tutustumaan ihmisiin. Enää en ainakaan niin usein juttele itelleni tai naureskele yksinään jollekkin päänsisäiselle mielleyhtymälle, mitä tapahtui paljonkin kolmen päivän yksinolon jälkeen.
Päikkäriaika!
Koulu alotettiin tosiaan jo maanantaina, täälä loppiainen ei siis liene minkäänlainen pyhäpäivä. Tarkoitus oli olla paikalla 11.30 ja kokoontumisen jälkeen meidät vietiin luokkahuoneeseen ”orientaatiota” varten. Täälä orientaatiolla on pikkusen toisenlainen merkitys kuin Suomessa. Noin 20 minuutissa meille kerrottiin vain missä Breda sijaitsee (niinkuin emme olisi vielä tietoisia), annettiin käyttäjätunnukset sisäiseen opiskelijaintraan ja valmiiksi tehdyt lukujärjestykset. Tai no itse en siinä vaiheessa saanut aikataulua, koska selvisi että oon ainoa laatuani facility management puolelta. Kaikki muut vaihtarit ovat siis hotel managementin opiskelijoita, ja puolen tunnin yhdessäolon jälkeen mut heitettiin suoraan Imageneering ja Purchasing managementin kick start luennolle. Vaikka faility management on tääläkin kansainvälinen koulutusohjelma, heillä ei juuri ole opiskelijoita muualta toisin kuin meillä Suomessa.
Kaikki ympärillä puhuivat hollantia enkä tiennyt yhtään mitä seuraavan tunnin aikana tulisi tapahtumaan. Opettajat esittäytyivät ja toinen heistä mainitsi jotain suomalaisesta vaihto-oppilaasta jonka olisi tarkoitus liittyä joukkoon jossain vaiheessa. Siinähän mä olin, eturivissä. ”That must be me. Nice to meet you, Im Sanni.” Jep, smooth. Noh tulin ainakin kertaheitolla tutuksi opettajille sekä koko luokalle.
Missä on mun pinkki menopeli?
Luennon jälkeen toinen lehtoreista näytti nopeasti miten paikallinen Optima, eli Netschool toimii ja sain tulostettua itselleni seuraavien viikkojen aikataulut. Opiskelu alkaisi samantien ja heti alkuun meidät oli jo jaettu pienryhmiin joissa teemme projektit niin Imagineering, kuin Purchasing kursseillakin. Sen lisäksi mulla on englantia ja Event-kurssi ja jossain vaiheessa pitäisi alkaa Dutch society and culture. Keväämmällä meiän on tarkoitus osallistua myös jollekkin Study Tripille, siitä saadaan infoa vissiin myöhemmässä vaiheessa.
Oma ryhmäni on ottanut mut tosi hyvin vastaan, luultavasti myös siksi että tietävät mun olevan aika lonely rider koska mulla ei oo vaihtarikavereita samoilla kursseilla. Monet on tulleet myös oman pienryhmän ulkopuolelta esittäytymään, juttelemaan ja tarjoamaan apua jos sitä tarvitsen. He myös näyttivät mulle koulua ja kertoivat miten kaikki systeemit heillä toimii, esimerkiksi tulostus ja netschoolin käyttö.
Lonely Rider/Turisti ottamassa salakuvia kampuksesta (sisäkuvia tulossa ehkä)
Torstaina meillä oli koululla neljästä eteenpin New Years Drink-tapahtuma, joka kerää yhteen niin hotel management kuin facility management oppilaat,kuin opettajatkin. Tarjolla oli coctail-tyyppisiä snacksejä, ja yhdeltä tiskiltä pystyi ostamaan juomalipukkeita yhden euron hintaan. DJ soitti musiikkia koko illan ja porukka vaihteli aktiivisesti kuulumisia joululomalta. Vaihtariporukka pysyi lähinnä omana joukkonaan, mutta itse pääsin hollannintyyppien kanssa tutustumaan uusiin ihmisiin. Tapahtuman jälkeen joskus seitsemän aikaan lähdettiin viettämään yhden mimmin synttäreitä, ja sen jälkeen tutustumaan paikalliseen pubikulttuuriin.
On toisaalta ihan älytön rikkaus olla ainoa vaihto-oppilas omassa koulutusohjelmassa, sillä näin tutustun todella hyvin paikallisiin opiskelijoihin. Lounasaikaan tai luentojen väleissä mulla ei ole sitä turvaverkkoa, joka puhuisi luontevasti kanssani englantia, koska toista yhteistä kieltä ei ole. Hollantilaiset varmaan mielessään kiroavat sen suomalaisen jonka seurassa kieli pitää taas vaihtaa normaalista poikkeavaan. Kuitenkin kuten sanottu, mun mielestä kaikki ovat olleet tosi huomaavaisia asian suhteen ja ottavat mukaan keskuteluun kun vain rohkenen mennä mukaan. On ollut kiva saada hyvää palautetta omasta reippaudesta ja oma-aloitteisuudesta heidän kanssaan.
Lenkkihommia.
Nämä mun tekstit tuntuu venähtävän pitkiksi, vaikka tuntuu etten oo saanut sanottua vielä puoliakaan mitä pitäisi! No, loppuun pieniä lisähuomioita.
-Täälä käsite LOUNAS meinaa jonkinlaista vaaleaa leipää
-Jos oot myöhässä tunnilta, et pääse sisään ollenkaan
– Tyypit pitää kotona kenkiä jalassa, paitsi jos ovat omassa huoneessa
– Käsite NARIKKA on myös tuntematon
– Kahviloissa tarjoilua saa suoraan pöydästä, myös maksu hoidetaan omalta paikalta
– Laskuun tulee automaattisesti koko seurueen juomat
-Täältä et todistettavasti löydä kynää ja paperia kaupoista
Tällä kuvalla rakas ystäväni Eepi lohdutti mua kun kerroin mun surullisesta kynä-tilanteesta
<3
Pitää syödä hyvä aamis niin jaksaa vähän surkeammankin lounaan yli ! Nää ei vielä tiiä et muutun kiukkuseks jos en saa säännöllisesti ruokaa.
– Hollantilaiset halailee paljon
– Kahvi on pahaa ja se tulee poikkeuksetta koneesta
-Täälä tuulee mm. aina
-Hollantilaiset ”rakastaa laitteita”, jonka takia saleilla ei oo kauheesti vapaita painoja puhumattakaan kyykkypaikoista
-Kaupoista saa ihania marjoja ja hedelmiä!
DOEI!
-SS