First things first
Aloitetaan!
Nyt kun tiedätte kuka täälä ruudun takana ja etelämmässä Euroopassa vaikuttaa, niin tehdään pieni kertaus mun matkasta tähän asti.
Alunperin kuin kolmannen asteen opintoni JAMKssa aloitin, oli selvää että ulkomaille olisi päästävä. Tottakai se että ulkomaan vaihto- ja/tai harjoittelu kuuluu pakollisena näihin opintoihin, sysäsi hakeutumaan kansainväliselle linjalle. Mielessä oli alkuun tietenkin jotain isoa ja suurta kuten jenkit tai pitkäaikainen haave Austraaliasta, mutta opintojen edetessä aloin miettimään vaihtojakson merkitystä ammatillisesta ja käytännön näkökulmasta. Let’s be honest, kaikki jotka mua vähääkään tuntee, tietävät etten välttämättä ole aina se järjestelmällisin ja reippain ainakaan mitä paperiasioiden hoitoon tulee. (Tai lamppujen kattoon asentamisen suhteen, nimim. kolme vuotta ilman kattovaloja. Sori äiti.)
Näin ollen päätin että Eurooppa on mulle juuri sopiva paikka ja tarjoaa mielinmäärin mahdollisuuksia opiskeluun, matkustamiseen ja networkingiin ammatillisessa mielessä. Tällä meinaan siis mahdollisen kakkosharjoittelupaikan kartoittamista ja ylipäätään tutustumista Keski-Eurooppalaiseen kulttuuriin palvelujen tuoton ja johtamisen saralla.
Hollanti valikoitui oikeastaan automaattisesti kohteeksi korkean koulutuksen- ja englanninkielen tasonsa vuoksi. Sen lisäksi lyhyet välimatkat niin maan rajojen sisäpuolella kuin ylipäätään ympäri Eurooppaa vaikutti päätökseen kirjoittaa hakemus nimenomaan Bredaan.
Kun virallinen kehotus alkaa etsimään asuntoa ja täyttelemään papereita tuli, päätin hoitaa asiat jämptisti kuntoon ja pois alta hyvissä ajoin. Näinpä etsin meillä Hollannista olleen vaihto-oppilaan Annen avulla itselleni asunnon ja juoksentelin toimistoista toiseen täyttämässä papereita ja hakemassa nimikirjoituksia ja todistuksia tarvittaviin virastoihin. Alunperin täyttämissäni papereissa oli kaikissa opintojen aloituspäivänä helmikuun 6., ja lähdön tuli näinollen tapahtua tammikuun lopulla.
Vaan kuinka ollakkaan, kaikki ei mennytkään kuin elokuvissa. Joulukuun alussa sain sähköpostin kansainväliseltä toimistolta jossa oli liitteenä hyväksymiskirje vaihtojaksosta. Kirjeeseen oli selkeästi painettu opintojen alkamispäivämääräksi 6.1.2014. Lähetin toimistolle viestin jossa tiedustelin opintojen oikeaa alkamispäivää ja vastaukseksi sain selkeän 6.2.2014. Kivi vierähti sydämeltä mutta vain hetkeksi, sillä muutama päivä tästä sain viestin jossa kehotettiin ignooraamaan edellinen viesti sillä opinnot todella alkaisivatkin TAMMIKUUSSA.
Eihän siinä! Kaikki paperihommat uusiksi, asunnon alivuokrausilmoitus nettiin ja etsimään väliaikaista asumusta. Joulustressille ei jäänyt aikaa kun puolitoista viikkoa kului täysin viimeisiä raportteja palauttaessa ja viettäessä unettomia öitä miettien kuinka kaikki järjestyy.
Lopulta asiat järjestyivät parhain päin niinkuin niillä on tapana ja here I am! Voisin tietty valittaa kuinka typerää on asua hotellissa kolme viikkoa, kuinka kansainvälinen toimisto on pilannut koko alkuhuuman tältä reissulta tai miten nuo yläkerran rellestävät pojat ottaa päähän, mutta en viitsi! Otan tästä kokemuksesta kaiken irti enkä vaivaa itseäni asioilla joille en tällä hetkellä mitään mahda. Sen sijaan jatkan edelleen päätöntä haahuilua kaupungilla nauttien ihmisistä, uusista kaduista, auringosta ja tuoksuista joita kaupunki tarjoaa. Mun on tarkoitus olla just nyt just tässä.
-SS