Kreeta Maleme &Hania, päivät 4 & 5

Lomani neljäs päivä, maanantai, päätin makoilla uima-altaalla ja vain olla. Nukuin pitkään, täydensin jääkaappiani ostoksilla ja raapustelin vähän tätä blogia. Syömään matkasin taas Malemen rantakadulle.

nimeton_3.jpgAluksi Dakoksia, eli korppuja joiden päällä on tomaattia, juustoa(fetaa?) ja oliiviöljyä, ja pääruoaksi pizzaa. Onneksi täällä ei ole tapana peittää pizzaa hirveään juustomäärään. Maistoin myös paikallista valkoviiniä, ja oli oikein hyvää. Jälkiruokana olikin sitten vähän hedelmiä. 

img_0020.jpg

 

Ärsyttävintä koko ruokailussa oli vain se että tarjoilija olisi halunnut, että jään hänen kanssaan juttelemaan vuoronsa jälkeen. Muuten ehkä, mutta olin todella väsynyt ja halusin herätä aamulla ajoissa, toista Hanian retkeäni varten. Tiistaina sitten suuntasinkin kohti Haniaa ja kauppoja, joista erityisesti tahdoin nähdä sephoran.

img_1083.jpgimg_1086_1.jpgSaalis oli mukava ja näytteitäkin sain vähäsen. Näistä voisin kirjoitella erikseen myöhemmin. Sephoralta jatkoin kohti vanhaa kaupunkia, täytyihän sitä tuliaisia hankkia. Kävelin kauppahallin läpi, ja suuntasin kohti Venetsialaisen sataman kauempaa reunaa. Löysinkin vähän hiljaisemmalta kadulta oikein hauskan kahvilan, nimeltään Laughing Pig, ja valitsin listalta uuniperunaa. Annos oli yksi helkullisimpia mitä olen täällä syönyt.

mausteita.jpgimg_0035.jpg Hanian kaupungista ja shoppauluista lisää seuraavassa postauksessa sitten.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *