Huomenna se alkaa – London fashion week!
Olen 32-vuotias kaupunkilainen. Olen ns. ruuhkavuosi-iässä. Ihmiset ympärilläni valmistuvat tohtoreiksi, menevät naimisiin, saavat lapsia, tekevät maailmallakin noteerattua bisnestä tai vaativia kehitysyhteistyöprojekteja. Toiset ohjaavat elokuvia tai toimivat kansanedustajina.
Minä tein juuri päätöksen, että aion palata 10 vuoden tauon jälkeen yliopistolle, valtsikaan ja valmistua maisteriksi ennen kun täytän 38 vuotta. Lisäksi aion juosta maratonin. Se piti tehdä jo tänä vuonna, mutta satutin polveni juostessani tammikuun liukkailla Berliinissä (ilman nastoja).
Asun yksiössä bordercollieni kanssa. Menemme melkein kaikkialle koirani kanssa yhdessä. ”Käydään asioilla.”
Minulla on ruokapöydän alla pieni yöpöytä, jonka päällä on mikroaaltouunini, mikä kertokoon kotini harmonisesta sisustuksesta. Minusta Facebook-kirppikset ovat kiehtovia: maailma on täynnä outoja esineitä ja asioita – ja ihmiset ovat yllättävien juttujen perään. Olen tehnyt hyviä löytöjä itsekin…
Olen elokuva-alalta, joten elokuvataide ja -business ovat elämäni suuri rakkaus. Toinen rakkaus on Hölkkämäyrät, juoksuseurani, jota ilman en tiedä, missä olisin vai olisinko ollenkaan. Juoksu nimittäin pitää minut koossa henkisesti ja fyysisesti. Juoksu sen sosiaalisine ulottuvuuksineen tietenkin.
On minulla mieskin, joka asuu Berliinissä. Berliini on berliini, mutta kyllä Töölö on upea. Kesällä. Etäsuhdehommia ja reissaamista siis. Minut myös kastettiin ev.lut. kirkkoon pari viikkoa sitten, jotta voin olla maailman siisteimmän poikavauvan onnellinen kummitäti. Poikaa sitten polleana kärräilen ja annan ohikulkijoiden kuvitella, että olen tuore äiti. Ja autot antavat kohteliaasti tietä vaunuille.
Tällaisista ruuhkavuosijuoksenteluista ajattelin kirjoittaa.