Miten kaikki päättyi… Vai päättyikö?

Viime tapaamisestamme on nyt kaksi viikkoa. Yli kaksi viikkoa. Viime viestistä kolme päivää. Tuntuu musertavalta. Kaikki ne hellät sanat, hyvänyöntoivotukset, pusut, odotus, into, rakastuminen, rakastaminen… Kaikki ovat hävinneet jonnekin.

Melkein kaksi viikkoa sitten riideltiin. Mies oli stressaantunut, asiat paisuivat kärhämäksi, minä sanoin ilkeästi… Ja mies katkaisi välit. Olemme kyllä jonkin verran viestitelleet sen jälkeen, lähinnä minä olen pyydellyt anteeksi. Mies on vain kertonut tarvitsevansa aikaa. Että minusta tuli esiin ikäviä piirteitä. Että minun epävarmuuteni tähän suhteeseen ja elämään tuo minussa esiin piirteitä, ”joista hän ei suuremmin välitä.” Että ehkä olisi parempi jatkaa kavereina ja katsoa mihin se johtaa… Että hän ei ole ehtinyt tätä asiaa vielä pohtia eikä ehdikään, että elämässä on nyt paljon kaikenlaista.

Tiedän millaisia ongelmia epävarmuuteni aiheuttaa. Ja se on asia, jota yritän tsempata koko ajan ja eteenpäin on vuodessa menty hurjasti. Mies on saanut minussa esiin paljon, paljon hyviä puolia. Kliseisesti sanoen… Olen kasvanut ihmisenä sen jälkeen huimasti, kun hän tuli elämääni. Ja minä ehkä itsekkäästi haluaisin pitää hänet elämässäni juuri tuosta syystä.

Jos viime parisuhteeni minulle jotain opetti niin sen, että vaikka kuinka itkisin, huutaisin, anelisin, rukoilisin, toivoisin, matelisin… En saa toista ihmistä käyttäytymään kuten haluan. En saa häntä rakastamaan itseäni. En saa häntä jäämään. Vaikka kuinka haluaisin.

Sovittiin, että annetaan tilanteen nyt olla ja nähdään joulun välipäivinä ja jutellaan kasvotusten nämä asiat läpi. Ja juuri nyt elämä on minulla suurta ponnistelua ja sinnittelyä sinne asti. Tuntuu, että kunhan vaan kestän sinne asti niin asiat ovat hyvin… Ja se vituttaa minua suunnattomasti! Koska mitä tahansa tuolloin tapahtuukaan, niin elämäni ei voi (taas) olla riippuvainen yhdestä ihmisestä. Minun onnellisuuteni ei voi taas olla laskettuna yhden ihmisen varaan, jota ilman en pysty nousemaan aamulla sängystä. Mutta siltä se juuri nyt tuntuu. Vaikealta, kamalalta, onnettomalta, surulliselta… No, ehkä tämä pimeys ja flunssakin vaikuttavat mielialaan. En tiedä olemmeko yhdessä. En tiedä mitä mies tuntee minua kohtaan. En tiedä onko hän päättänyt, että me emme ole sopivia toisillemme.

Minä haluan oppia seisomaan omilla jaloillani. Minä haluan olla onnellinen omilla ehdoillani, omassa elämässäni. Niin, ettei ero järkytä minua tällä tavoin. Minä haluan oppia kärsivällisyyttä, jotta saisin perspektiiviä asioihin. Get my shit together.

Mutta minä haluaisin pitää Kesäkollin elämässäni. Ihan todella, todella haluaisin.