Jos uskaltaisin, sanoisin

Tiedätkö, mitä sanoisin, jos uskaltaisin puhua näistä asioista kasvotusten?

 

Sanoisin, että huonokin päivä paranee, kun nähdään tai saan sulta viestin.

Että sun kanssa lämmin ja turvallinen olo.

Että ajattelen sua nykyään koko ajan, valveilla ja unessa.

Että kun kävellään yhdessä jokirannassa, tekisi mieli ottaa kädestä kiinni.

Että et tiedäkään kuinka usein olen halunnut painaa kasvoni sun kaulalle.

Että haluaisin sun koskettavan, koska se saa mun ihoni kipinöimään.

Että vatsa kääntyy ylösalaisin kun ajattelen sua jonkun toisen kanssa.

Että rakastan sitä, miten saat mut nauramaan joka päivä.

Että rakastan sun uteliaisuutta, huumorintajua, analyyttisyyttä, empaattisuutta, hölmöä naurua, hymyä, parransänkeä, hiuksia, elämänasennetta.

Sanoisin, etten tiennyt sun kaltaisia ihmisiä olevan olemassa, ja olen onnellinen että tavattiin.

 

Ja sanoisin, että menen joka päivä vähän enemmän rikki, koska sä et halua enempää.

Ja vaikka sun kanssa joka ainut hetki on niin upea, etten millään haluaisi luopua, niin silti tämä, mitä meidän välillä ikinä onkaan, ei vaan riitä mulle.

Koska taidan ihan vähän rakastaa sua.

 

Ja että siksi mä en voi nähdä sua enää.

 

Sanoisin hyvästi.

////

Edit: Tämä ”runo” muuttaa muotoaan jatkuvasti. Ehkä joskus lähetän sen eteenpäin hänelle, jota varten se on kirjoitettu. Vielä en halua sanoa hyvästi.