Hupsis, rakastan sua

Oho. Ruisrock-viikonlopun tuoksinassa tuli riipaistua aika tukeva humala. Sen innoittamana kerroin Naapurinpojalle, että olen rakastunut häneen.

Hänen reaktionsa oli aika tarkkaan sellainen kuin pelkäsinkin. Ei, vieläkään hän ei sanonut suoraan, ettei meidän välillä tule ikinä olemaan mitään ja että hän ei vain tunne minua kohtaan mitään sellaista. Mutta eipä tarvinnutkaan.

Sen sijaan hän sanoi, että jatkossa on ”helvetin vaikeaa” kohdata minut ystävänä. Hän sanoi, että on jotenkin minulta epärehellistä puolen vuoden jälkeen pommittaa moinen hänen kasvoilleen. Hän sanoi, että minun tunnustukseni vie nyt pohjan kaikelta. Että mitkä minun motiivini ovat aiemmin olleet, ”saada mut sun puolelle?”

Hölmö mies.

Ja minä yritin selittää, että minun motiivini on puhtaasti se, että nautin hänen seurastaan. Ja ettei rakkaus toimi niin, että yritetään jotenkin lahjoa toista ja ostaa toisen tunteet itselleen. Että se vasta olisikin epärehellistä, enkä usko että sellainen edes toimii oikeasti. Ja että jos en riitä näin, niin mitä vaihtoehtoja minulla muka on. Ja että minun pitää vain hyväksyä se, ettei hänellä ole minua kohtaan tunteita.

Sovittiin, että nähdään vielä viikon päästä ja jutellaan kasvotusten.

 

Silloin ajattelin sanoa, että minä rakastan sinua niin, että jos olet onnellisempi jonkun toisen kanssa, niin mene.