Mutta onko sillä niitä tunteita?
Viime viikolla olin Kesäkollin luona yötä ekaa kertaa niin, että hänen tyttärensä oli myös kotosalla. Ollaan kyllä nähty muutamia kertoja tämän pikkuprinsessan kanssa, mutta nyt siis jäin ensi kertaa yökylään. Tyttö tietysti nukahti iskän sänkyyn, joten minä pääsin yöksi vierashuoneeseen. Hyvä niin, uni maistui ja ehkä tämä oli pehmeämpi lähetyminen siihen, että tytön elämään on tulossa uusi aikuinen ”ihan vakkariin”.
Ennen yökyläilyä käytiin yhdessä kaupassa. Mun koko työviikko ja erityisesti juurikin se torstaipäivä oli olleet aivan painajaismaisia – valehtelematta yksi kamalimmista työsumista osui juuri tuohon väliin. Olin koko päivän ja alkuillan jotenkin hiukan itkuinen ja masis. Mutta kun katselin Kesäkollia ja hänen tytärtään yhdessä, olo parani heti. Se oli jotenkin niin kaunista ja suloista. 🙂 Kesäkolli (pitäisiö keksiä jo uusi nimi???) on ihana isä ja rakastaa tytärtään enemmän kuin mitään maailmassa. Ja sen huomaa. 🙂 (Kauppareissun aikana – kuten niin usein aiemminkin kun olen hengannut Kesäkollin ja hänen tyttärensä kanssa – munasarjoistani kuului melko monta poksahdusta. Apua!)
Lauantaina menin taas Kollin luo yöksi. Käytiin pitkällä iltakävelyllä käsi kädessä ja puhuttiin. Puhuttiin todella paljon, vaikeistakin asioista, kuten minun taloudellisesta tilanteestani (joka on hiertänyt mua todella paljon ja josta olen Kesäkollille myös maininnut. Tyyppi tietysti rauhoitteli mua, että eihän mulla ole mitään hätää). Mies oli selvästi oikein varautunut tähän keskusteluun. Puhuttiin vanhoista suhteista ja existä ja suhteista yleensäkin melko analyyttisesti. Oli aika kivaa.
Illalla tehtiin ruokaa, katsottiin leffaa ja harrastettiin ihan uskomatonta seksiä. Taas. (Ihan oikeesti, Kesäkollin kanssa tuo on jotain sellaista, etten tiennyt moista olevankaan – taidan kirjoittaa tästä joskus oman postauksen).
Kesäkollilla on tapana puhua meidän tulevaisuudesta. Sillä lailla ohimennen. Mennään yhdessä sinne ja tänne, mehän voitais tehdä sitten ensi kesänä näin. Sitten sitä ja sitten tätä. Mutta kun kysyin suoraan, saanko sanoa häntä poikaystäväksi, hän meni hiukan vaikeaksi. Ai niinku missä yhteydessä, tai niinku kenelle?
Suoraan sanottuna: minulla ei ole aavistustakaan, että mitä hän tuntee minua kohtaan. Vai tunteeko mitään? Tähän mennessä olen saanut hänestä irti Sä olet ihana ihminen, joka ansaitsee paljon kaikkea ihanaa ja hyvää. Sä olet mulle tärkeä.
En mä mitään rakkaudenosoituksia tai isoja siihen viittaavia sanoja odota, sen verran mä olen realistinen tässä. Mutta… jotain. (Paitsi että Kesäkolli keitti mulle sunnuntaina aamukahvia, se on aina osoitus rakkaudesta mun kirjoissa.)