Olen viettänyt elämäni ensimmäisen kunnollisen kesäloman. Kuluneet neljä viikkoa ovat olleet elämäni parasta aikaa – ei vain eron jälkeen, vaan koko elämäni parasta aikaa.

Olen herännyt aamuisin auringonvalon osuessa silmiin verhojen lomasta. Olen juossut iltalenkkejä yhtä matkaa auringonlaskun kanssa meren rannalla. Olen käperynyt sohvalle läppärin ja brittisarjojen kanssa. Olen nauttinut pitkistä lounaista kaupungilla. Olen nähnyt ystäviä, juonut päiväkännejä – eilen kävin exän kanssa ekaa kertaa elämässäni strippibaarissa!

Tätä varten loma on. Tätä varten elämä on.

Olen kuluneen neljän viikon aikana ymmärtänyt, mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Että mikä on tämän homman clou.

Mutta otsikon mukaan lomanautinnoissa sijansa on tietysti myös kesäromanssilla. Kesäkollilla. Niitä on kesän aikana ollut useampiakin, mutta nyt on käynyt niin, että yhtä kisulia en haluaisi laskea vapaaksi kesän jälkeen ollenkaan. Miten kesäkollin kanssa aloitetaan yhteiselo, kun syksy ja arki alkavat?

Entä mitä jos kesäkolli ei haluakaan jäädä nurkkiin pyörimään, vaan mouruaa jo seuraavaa kesää?

Ja rehellisesti: en ole ihan varma, olenko sittenkään vielä valmis sellaiseen sitoumukseen (vaikka todella, todella haluaisin olla!)