Surkeiden sattumusten sarjoista
Olen sitä mieltä, että asioilla on tapana kasautua. En nyt aio ottaa kantaa mindfullness-trendiin toteamalla, että positiivinen ajattelu saa positiivisia asioita tapahtumaan. Se muuten on ihana ajatus, mutta menettänyt hiukan merkitystään, kun jokainen blogi jakaa sitä kuin uuttakin innovaatiota.
Sen sijaan kerron teille surkeiden sattumusten sarjasta, joka alkoi niinkin viattomasta esineestä kuin termosmukista.
Äitini on sellainen, että kun hän kuulee jonkun tarvitsevan jotakin esinettä x, hän painaa nämä sanat mieleensä ja voit olla varma, että tulet viimeistään joululahjaksi saamaan kyseisen esineen. Tuossa jokunen aika sitten ajattelin ääneen tarvitsevani termosmukin. Mukin, joka säilyttäisi kahvin lämpimänä aamusta aina lounastaukoon asti. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että lounaan jälkeen tekee mieli kahvia ja take away -kahvi on kammottavan kallista. (Tähän kahvin hinta -päivittelyyni pääkaupungistunut ystäväni joskus totesi, että hei, Helsingissä et saa kahvia eurolla mistään. Mutta silti, vaikka saan työsuhde-etuna lähikuppilasta kahvin eurolla, se tekee viitenä päivänä viikossa viisi euroa. Sillä ostat jo melkein kaksi Rainbow-kahvipakettia. Tämä ei ollut maksettu mainos, olen vain huomannut, että Rainbow-kahvi on ihan ok. Käytän rahani mieluummin johonkin muuhun kuin juomaan, joka karistaa unihiekat silmistäni aamusin. Noniin, mutta sitten takaisin asiaan.)
En siis yllättynyt, kun löysin äidin seuraavan vierailun jälkeen kotoani termosmukin.
Ihana äiti.
Mutta muki, se muki oli surkea! Ensinnäkin aamulla keitetty kahvi oli aivan kylmää lounastaukoon mennessä ja toiseksi se muki vuoti. Suoraan laukkuun, jossa kannoin tenttikirjaa. Kirjaa, jota en ollut varma tenttisinkö.
Eli sen lisäksi, että en saanut kahvia, tuhosin (kirjaston) kirjan, jota minun ei ehkä olisi tarvinnut kuljettaa mukanani. Kahvi sotki myös valkoisen päiväpeittoni ja kaiken huipuksi löin varpaani ovenkarmiin.
Kun kysyin ystävältäni, onko hän koskaan päässyt todistamaan tätä kasautumisefektiä, hän totesi yksiselitteisesti: ”kyllä. Tää päivä oli ihan kamala. Ja äsken istuin sängyllä rasvatuubin päälle. Siinä ei ollut korkkia.”
Ps. Muutama päivä sen jälkeen, kun olin tallentanut tämän luonnoksiini, Sara pureutui samaan teemaan ja vahvisti epäilykseni ilmiön universaaliudesta. Tätä täytyykin tutkia.