Minna Canthista ja ruuasta sekä siitä, miten ne eivät liittyneetkään toisiinsa

Eilen oli Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Olisin halunnut kirjoittaa Minna Canthista ja pokkanaisista (kts. Olivia-lehti 4/2015), mutta muistin juhlapäivän liian myöhään.

Sellainen minä olen, noiden juhlapäivien kanssa nääs. Aamulla katson ikkunasta ja huomaan lipun salossa. Lähestulkoon aina minulle on epäselvää, miksi lippu liehuu. Mutta aina kuitenkin tarkistan. Mikä on päivän teema? Teen niin siitäkin huolimatta, että liputuksen syy todennäköisesti unohtuu ennen kuin ehdin vetää takin päälle ja poistua kotiovesta. Voinkin luvata: en varmasti muista yhdellekään vastaantulijalle, työtoverille tai kaverille huikata kivaa Kalevalan päivää, aurinkoista Aleksis Kiven päivää tai mahtavaa Minna Canthin päivää. Äitienpäivän muistan ja isänpäivän. Koska silloin mennään syömään.

Mietin, että koska Minna Canth ja tasa-arvo näin näppärästi sivuutettiin tämän vuoden osalta, voisin kertoa postauksen verran itsestäni. Kuka oon, mitä teen ja mitä häh. Kun mietin, mitä kertoisin, kaikki mieleeni tuleva liittyi ruokaan. Lista meni jotakuinkin näin:

– En osaa paistaa täydellistä pihviä, mutta osaan tehdä kelvollisen juustokakun.

– Saatan aina ajoittain innostua jostain ruokavaliosta, mutten koskaan kovin pitkäksi aikaa. Tämä johtuu siitä, että yleensä erityiset ruokavaliot kieltävät aina jotakin. Enkä halua kieltää itseltäni mitään. Se tehtävä jääköön äidille: äidin mielestä ulkomailla ei saa syödä jäätelöpalloa, jos se on pyöritelty menemään paikallisessa vesijohtovedessä huuhdellulla kauhalla. Tai että Coca Colaan ei saa ottaa jäitä. Äiti yrittää aina kieltää, ja monessa asiassa äiti onkin oikeassa, mutta näiden suhteen en kyllä tottele. 

– En syö eineksiä, paitsi äsken, kun jääkaapissa oli maksalaatikko. Paino määritteellä EINESmaksalaatikko. Huhhuh niinpä, olen itsekin vähän järkyttynyt.

– Kun suunnittelen matkaa, juhlia, tyttöjen iltaa, viikonloppua, mitä vain, mietin aina ensimmäisenä mitä syötäisiin ja milloin.

– Lounastauko on päivän paras tauko. 

Että nyt kun miettii, miksen muistanut Minna Canthia eilen sen syvällisemmin, on se aika selvää. Minna ei vie minua syömään. Eikä hänellä ole omaa leivosta. Ruoka on minulle tärkeää, tietäkää se. 

Kas näin, pikku hiljaa alatte tuntea minut! 

xxx