Kuinka haet apua ja miksi niin kannattaa tehdä?

Tämä on kaikille niille, jotka ehkä kaipaisivat kannustusta avun etsimiseen tai niille, jotka haluavat auttaa läheistään. En ole terveysalan ammattilainen, mutta voin kertoa omasta kokemuksestani opittuja asioita. 

Kuten olen kertonut elämäni ei ole ollut lähelläkään täydellistä idylliä. Olen alkoholistin tytär, koulukiusattu sekä käynyt läpi kaksi raiskausta sekä armoton perfektionisti. Kuulostaa pelottavalta ja se on sitä. Olen pahimilla hetkilläni huutanut pimeään: ”miksi minä?” On vaikeaa käsittää, kuinka yhdelle ihmiselle voi tapahtua niin paljon pahaa kun on vain koettanut selviytyä päivästä toiseen. Olen pitänyt vuosia yllä kulisseja, joiden tukeminen romutti lopulta minun kuvani itsestäni. 

Vaikka sinulla ei olisi takanasi kaltaistani listaa, ei se tarkoita ettetkö olisi oikeutettu apuun! ”Muilla on asiat niin paljon huonommin”, oli minunkin lempi syyni. Valitettavasti muiden elämän laatu ei vaikuta sinuun ja jos arki tuntuu raskaalta eikä mikään ole hyvin, vaikket tietäisi syytäkään, voit hakea apua! Minusta tuntuu, että usein meidän jatkunut tuntematon pahaolomme voi vain lisätä itseään eikä se katoa ellei syytä selvitetä ja asialle tehdä jotain. Minusta J.K. Rowling määrittelee masennuksen loistavalla tavalla: 

“Depression is the most unpleasant thing I have ever experienced. . . . It is that absence of being able to envisage that you will ever be cheerful again. The absence of hope. That very deadened feeling, which is so very different from feeling sad. Sad hurts but it’s a healthy feeling. It is a necessary thing to feel. Depression is very different.” 

― J.K. Rowling

Pelkäsin paljon sitä, mitä muut sanoisivat. Kiitos kulissieni tämä oli hyvin iso este omalle avun hakemiselleni. Ymmärrän, että nyky suomessa stigma on yhä suuri. On naurettavaa, kuinka masentuneet ihmiset stereotypisoidaan vain kotona makaaviksi viiltelijöiksi. Itse en voinut olla kauempana tästä mielikuvasta. Olen aina ollut menestyvä, minulla on ystäviä sekä en ole koskaan ollut satuttanut itseäni. Kun minulla diagnosoitiin vakava masennus kieltäydyin uskomasta. Kulissisi kaatuvat jossain vaiheessa ja tekevätkö ne sinut todella onnelliseksi? 

Kun haet apua sinun ei tarvitse kertoa siitä kenellekkään, ellet halua. Minulle tosin oli suuri tuki siitä, että äitini tiesi ja lopulta puhuin asiasta avoimesti. Oikeastaan ensimäisellä kerralla äitini oli se, joka määräsi minut hakemaan kuulevaa korvaa. Toisella kerralla hän oli suuri tuki. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että lähipiirisi ei ole aivan tällä vuosituhanella mielenterveyden huollon kanssa – ei sinun tarvitse. Tosin työpaikalla varmasti esimiehelle asiasta on hyvä puhua, mutta hän ei ole oikeutettu levittämään tietoa mihinkään. Tapaamiset kun harvoin onnistuvat normaalien toimistotuntien ulkopuolella. 

Mistä apua sitten voit saada? Jos opiskelet voit pyytää kouluterveyden hoitajalta apua, työssäkäyvä taas kääntyä työhuollon puolelle. Itse käännyin ensimäisen kerran kriisipuhelimen numeroon (010 195 202), josta minua osasi ihana nainen neuvoa eteenpäin. Linjoja on monia eikä yksikään niistä ole väärä. Myös toisinaan läheiselle ihmiselle puhuminen voi olla jo iso helpotus. 

Minulle iso asia oli se, että terapeuttini ei saanut missään nimessä olla mies. Traumaattisten kokemusten jälkeen en vain olisi kyennyt avautumaan miehelle. Hän olisi voinut olla maailman herttaisin ihminen, mutta en usko että olisin siihen silti kyennyt. On ok, jos ensimäisen kanssa ei natsaa! Tosin en hakisi itselleni puhtaasti päähän paijaajaa, joka kannustaa itsesääliin. Minun terapeuttini oli uskomattoman ihana, sillä hän oli ymmärtäväinen, mutta osasi myös sanoa tarvittaessa minun olevan väärässä. Hän kertoi minulle asiat suoraan. Se oli todella tärkeää. 

“If I let them all treat me like I was broken, then how was I going to convince myself I wasn’t?” 
― Patricia Briggs, Iron Kissed

Ole rehellinen terapeutillesi. Me haluamme esittää itsemme hyvässä valossa, mutta terapeutista ei ole apua, jos kaunistelemme tapahtumia tai valehtelemme. Ainoastaan rehellisyydellä voimme saada juuri oikeat avut, diagnoosit sekä luottamusta. Terapeutti ei ole tuomitsemassa sinua! Hän on auttamassa, se on hänen työtään. Hän saattaa kertoa, että olet tekemässä jotain itsetuhoista tai typerää, mutta jollei joku sitä sano sinulle, miten tietäisit siitä? Joskus terapeutin luona käynti on raskasta, sillä peiliin katsominen ei ole aina helppoa. Istuntojen aikana saa tuntea monia tunteita, se on ok. Se on oikeastaan hyvä asia.

Ole avoin terapeutin tai lääkärin ehdotuksille. Ensimäisellä kerralla kieltäydyin jyrkästi sairaslomasta sekä lääkkeistä. En halunnut myöntää kuinka sairas olin. Toisella kerralla olin viisaampi ja otin tarjotut ehdotukset vastaan. Jäin reippaasti sairaslomalle enkä pyydellyt sitä anteeksi keneltäkään. Aloin syömään masennuslääkkeitä sekä annoin itseni levätä. Sinä kyllä tunnet itsesi parhaiten, mutta toisinaan parantumiselle on tärkeää viettää aikaa sängyssä ja parkua tai löytää itsensä uimahallista kolmekertaa viikossa.

Jos olet hakemassa ihmiselle apua, älä pakota häntä mihinkään. Alkoholisti ei muutu ellei itse sitä halua ja masentunutkin ihminen voi käpertyä entistä tiukemmin itseensä, jos apu tungetaan kurkusta alas. Ole kärsivällinen. Minä kaipasin avun tuputtamisen sijaan enemmän leffailtoja ja pitkiä kävelylenkkejä. Kuuntele läheistäsi. Se on tärkeintä. Nämä sanat Stephen Fryilta ovat todella hyvät teille auttajille: 

“If you know someone who’s depressed, please resolve never to ask them why. Depression isn’t a straightforward response to a bad situation; depression just is, like the weather.

Try to understand the blackness, lethargy, hopelessness, and loneliness they’re going through. Be there for them when they come through the other side. It’s hard to be a friend to someone who’s depressed, but it is one of the kindest, noblest, and best things you will ever do.” 
― Stephen Fry

Nyt puolivuotta terapian jälkeen elämäni ei voisi olla paremmin. Olen kiitollinen siitä, että sain apua. Kykenen nyt käsittelemään tunteitani terveellisesti, tunnen itseni paremmin kuin keskiverto 23 -vuotias ja olen vihdoin valmis jakamaan elämääni. Ilman avun pyyntöä, olisin tuskin päässyt tähän pisteeseen. Elämäni ei ole täydellistä, mutta nyt pieni vastoinkäynti ei saa minua sängyn nurkkaan itkemään tunneiksi vaan voin jatkaa eteenpäin.