Lenkkipolulle zombit kannoilla
Ihailen naisia, jotka jaksavat käydä treeneissä ja salilla. Olen aina ihaillut naisurheilijoiden omistautuneisuutta lajilleen. Se ei vain ole minua varten. En ole liikunallinen ihminen, koskaan ollutkaan. Liikuntatunnit aiheuttivat lähinnä painajaisia, sillä mikään ei kohota lapsen itsetuntoa kuin viimeiseksi valituksi tuleminen – poikkeuksetta lähes aina.
Liikunta on ollut minulle pakkopullaa. Koiran kanssa lenkkeily ja metsissä samoilu on kuitenkin pitänyt minut suhteellisen terveessä kehossa sekä lähes jokaviikkoinen jooga ilta. Astmani on myös aiheuttanut sen, että lapsena minua toppuuteltiin pois todella raskaista lajeista. Olen yhä astmaatikko mutta tajunnut, kuinka tietyt liikunta tavat voisivat auttaa minua.
Rakastan tarinoita ja jo yhden kesän juoksin Zombies Runin 5K ohjelmaa, mutta se jäi jostain syystä parin viikon jälkeen. Kokki on innostunut kiipeilystä ja koettaa kannustaa minuakin johonkin lajiin sen jälkeen, kun kerroin hänelle omista peloistani. Juokseminen tuntuu suhteellisen mukavalta ajatuksena. Olen aina halunnut juosta ja jos maailmanloppu tulee niin se olisi aika tärkeä taito. Lisäksi minun ei tarvitsisi kilpailla kenenkään kanssa, tarvitsen vain hyvät urheilurintsikat ja kengät sekä musiikkia. Lisäksi Zombies Runin tarina kiehtoi minua.
Tänään siis kiskoin esiin lenkki vaatteeni ja suuntasin lenkkipolulle ilman koiraa. Coco on terve pieni mäyräkoira, mutta sen kehoa ei ole tehty pitkäjänteiseen juoksuun. Lisäksi pissattaminen ja muu häiritsisi menoani. Niimpä, olin ensimäistä kertaa yksin menossa lenkille vuosiin. Ulos kannusti kaunis ilma ja Kokin puhe: ”susta tuntuu upeelta kun pääset suihkuun ja tiedät tehneesi sen ja mä tiedän sun pystyvän siihen”. Puhelimeen pussasin ja lupasin mennä. Lupaus piti pitää. Lisäksi olin jo ladannut Zombies Run 5K:n puhelimeeni ja se tuijotti minua syyllistävästi. Pieni ääni päässäni myös sanoi: ajattele kuinka hienoa olisi voida juosta viisi kilometriä kesällä!
Ensimmäisessä treenissä piti kävellä 10 minuuttia niin, että tuntee olonsa hieman hengästyneeksi. Järkytyin kuinka nopeasti tämä tavoite saavutettiin, mutta pidin hyvän vauhdin yllä. Seuraavaksi oli intervalleja, minuutti kävelyä ja 15 sekunttia hidasta juoksua. Tämä toistettiin kymmenen kertaa ja voin sanoa, että se ei tuntunut pahalta. Oli oikeastaan aika rentouttavaa kun ääni kuulokkeissa kertoi koska voisin juosta ja koska kävellä. Lopulta 10 minuuttia vapaasti juostavaa, jonka sai myös kävellä. Itse juoksin osan ja osan kävelin. Kiipesin myös lähes pystysuoran mäen, jonka haluaisin päästä ylös tämän jälkeen hieman vähemmän hengästyneenä. 36 minuutissa olin edennyt yhteensä 3,32 kilometriä. Suihku tuntui jumalaiselta ja kehoni oli täynnä endorfiinejä. Olo oli kuin voittajalla ja hiki peitti koko kehoni. Ei ehkä mikään urheilu suoritus mitallien arvoinen, mutta hitto soikoon, nainen joka lähtee juoksussa oikeastaan nollasta saa antaa henkisen ylävitosen itselleen siitä. Erityisesti koska en antanut itseni luikerella mitenkään pois treenistä tai tehnyt sitä puoliteholla.
Pidän zombies runin 5K ohjelmasta. Pidän siitä, että pieni ääni päässäni kertoo mitä pitää tehdä. Ohjelmat ovat myös tehtävissä ja vaikeutuvat viikko viikolta. Lisäksi netissä voin GPS:n avulla katsoa missä olen juossut, mitä vauhtia ja muut tarkat tilastonörtin lempiasiat. Jos minä vain juoksisin lyhtypylväs välejä, ei intoa kestäisi kauaakaan. Nyt olen jo koukussa tarinaan ja haluan tietää lisää. Lisäksi Kokki on luvannut minulle palkinnon jokaisesta viikosta, jonka suoritan.
Ehkä minusta tulee siis juoksija.