Iso AI PERHANA

Sunnuntai maanantai välisenä yönä heräsin kipuun, jollaista en ollut kokenut ikinä. Mikään asento ei olut hyvä, kaikki sattui ja seisominen sai silmissä mustenemaan. Jokin loogisesta osasta aivojani tajusi heti: virtsatulehdus on tainnut levitä munuaisiin. Olin torstaista saakka juossut vessassa vähän väliä ja kärvistellyt ajatuksella: en mä voi mennä päivystykseen. Vappu bileeni olivat hurjat: luin kotona kirjoja ja katsoin elokuvia. Kirosin itseni syvimpään helvettiin, etsin terveysaseman numeron ja aloin kuuntelemaan äänikirjaa saadakseni ajatukseni pois. 

Kun kello löi kahdeksan soitin välittömästi terveyskeskukseen. Hoitajat soittivat takaisin viestini jälkeen ja olisin saanut ajan lääkärille vasta puolenpäivän jälkeen. En ikinä ole anellut mitään, mutta nyt kyyneleet valuivat poskille ja anelin heitä ottamaan minut sisään ja auttamaan. Äitini vei minut terveyskeskukseen ja katsoi kuinka jokainen töyssy sai minut puristamaan käteni vain tiukemmin nyrkkiin. Kipu oli hirvittävä. 

Kun pääsin sisälle minut lähetettiin antamaan näytteet. Viljelyä ei kuitenkaan voitaisi tehdä siinä yksikössä, jotenka minun pitäisi itse viedä näytteet eteenpäin tai odottaa useampi päivä varmistusta. Äitini nappasi näytteet mutisten siitä, kuinka kamalaa olisi odottaa yhtään pidempään. Odotushuoneessa istuin ja näin, kuinka eräs vanha rouva tuijotti minua. Olisin halunnut irvistää, mutta keskityin lähinnä hengittämään. Sairaanhoitaja tuli luokseni ja nähtyään säälittävän tilani otti sillä paikalla tulehdusarvot ja käski minun odottaa vielä. Ei mennyt kauaakaan kun pääsin hoitajien huoneeseen, jossa minulta kyseltiin kaikki oireet ja ihana nainen lupasi soittaa lääkärille jos saisin suoraan reseptin eikä minun tarvitsisi enää ajella. Saisin levätä ja syödä vihdoin kipulääkkeitä. Lääkäri kuunteli oireet ja sain välittömästi antibiootit. 

Kotona otin vahvinta mahdollista kipulääkettä, makasin ja lopulta sain unta. Kokki oli viettänyt vappua muutaman päivän putkeen railakkaalla juhlimisella. Lopulta soitin hänelle kymmenen aikoihin ja kerroin tilanteen. Hän lupasi hypätä autoon heti kun uskaltaisi. Kello oli kaksi kun hän lopulta ilmestyi ovesta ja ilmeisesti näytin yhtä kamalalta miltä minusta tuntui. Se ei estänyt minua häsläämästä, taaperoimasta ympäri kämppää ja huolehtimasta hänestä. Lopulta kokki kapaloi minut sohvalle niin tiukasti, etten heikoilla voimillani enää päässyt ylös. 

Olen aina pärjännyt yksin ja en anna mielelläni kenenkään hoitaa minua. Lisäksi Kokin halipula ahdisti minua, sillä mikään ei oikeasti tuntunut hyvältä ja antibiootit saivat oloni voimaan pahoin. Kokki kuitenkin piti minut vuoteessa tai sohvalla. Suihku ja vessa olivat ainoat paikat jonne sain mennä yksin. Hän juoksi apteekkiin, kauppaan ja jokainen toiveeni oli kuin komento. Loppu ilta sumeni muistissani sillä olin niin väsynyt ja lääkitty, että taisin vain oikeastaan nukkua ja nukkua. Seuraavina päivinä ystäväni kävi luonani lenkittämässä Cocon (pienikin veto ja kävely saivat minut käpertymään kivusta) ja vieläpä nouti lempi ateriani, josta olin jutellut paripäivää sitten, jotta söisin paremmin. 

Vasta tänään oloni alkaa palautumaan normaaliksi. Selkäni kipuilee jos kannan mitään painavaa tai liikun liikaa. Olen saanut luettua monta kirjaa, sillä se on ollut ainoa suhteellisen mukava asento ja tapa unohtua omiin maailmoihin. Äitini onkin todennut kirjaston olevan minun toinen apteekkini. 

 

Mitä tästä opimme? Virtsatulehduksen ilmetessä – välittömästi lääkäriin. Muuten sattuu ja paljon. 

 

BUB-i-can-take-care-of-myself.gif

 

suhteet oma-elama rakkaus terveys